Vaaliteemat

Tältä sivulta voit lukea vaalitavoitteistani.

Piraattipuolueen tavoitteet

Kannatan Piraattipuolueen vaaliohjelman tavoitteita.

Omat tavoitteet ja ajatukset

Alla olevat ovat omia Piraattipuolueen vaaliohjelmasta riippumattomia (ellei toisin mainita) tavoitteitani ja ajatuksiani.

Valinnanvapaus
Sivistys
Perustulo
Perusoikeudet
Tekijänoikeudet
Päihdepolitiikka

VALINNANVAPAUS

Yleisesti politiikassa kannatan vapauden lisäämistä sekä kontrollin ja holhouksen vähentämistä. Jokaisen on saatava elää siten kuin haluaa, kunhan ei vahingoita muita. Holhouksen vähentäminen ei merkitse hyvinvointivaltion alasajoa vaan ihmisten kunnioittamista yksilöinä, jotka ovat itse parhaita omien tarpeidensa tuntijoita.

SIVISTYS

Lakien säätämisen on perustuttava parhaimpaan käytettävissä olevaan tieteelliseen tietoon ja järkiperusteiseen argumentointiin, ei uskonnollisiin tai perustelemattomiin tunnepohjaisiin käsityksiin. On täysin moraalitonta äänestää esimerkiksi homoavioliittoja vastaan sillä perusteella, että “Raamattu sanoo…” tai “mä en tykkää homoavioliitoista, joten niitä ei pidä sallia” ja siten vaikeuttaa toisten ihmisten elämää omien täysin perustelemattomien käsitystensä nojalla. Eduskuntaan tarvitaan ihmisiä, jotka osaavat tarkastella myös omaa ajatteluaan kriittisesti.

PERUSTULO

Kannatan perustulojärjestelmään siirtymistä nykyisen sosiaaliturvaviidakon korvaajana. Lue lisää piraattiehdokkaiden perustulolausumasta!

PERUSOIKEUDET

Kaiken politiikan teon pitäisi lähteä perusoikeusajattelusta. Valtion tehtävä on mahdollistaa perusoikeuksien toteutuminen, ehkäistä niiden rikkomista ja rangaista niiden rikkomisesta. Kaikki perusoikeudet ovat minulle tärkeitä, mutta erityisesti haluan korostaa yksityisyyden suojaa ja sananvapautta, jotka ovat erittäin ajankohtaisia kysymyksiä tietoyhteiskunnan nopean kehityksen vuoksi.

Sananvapaus on erittäin tärkeä perusoikeus. Yhteiskunnallisista tabuista ei päästä eroon, jos jokainen aiheesta keskustelija joutuu pelkäämään rikossyytettä. Yhteiskuntaa on saatava pyrkiä muuttamaan sanojen avulla, sillä sanojen vaihtoehtona on väkivalta.

Tietoyhteiskunta aiheuttaa murroksen yksityisyyskäsityksiin. Jonkinlaista viestintäsalaisuutta ja yksityisyyttä tarvitaan ehdottomasti jatkossakin. On käytävä laajaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, mihin suuntaan halutaan mennä. Keskustelua ei pidä käydä kontrollinhaluisten viranomaisten ja terrorismipelon ehdoilla.

Lue kirjoituksiani perusoikeuksista!

TEKIJÄNOIKEUDET

Tekijänoikeudet ovat tärkeässä osassa mietittäessä tietoyhteiskunnan tulevaisuutta. Onko tietoyhteiskunta informaation vapauttamista vai kahlitsemista varten? Itse kannatan vapauttamista.

Kaj Sotalan kanssa kirjoittamani teos Jokapiraatinoikeus käsittelee kriittisesti tekijänoikeuksia. Teos on myös ladattavissa ilmaiseksi.

Lue kirjoituksiani tekijänoikeuksista!

PÄIHDEPOLITIIKKA

Huumeidenkäyttö on sosiaalipoliittinen, ei kriminaalipoliittinen kysymys. Huumeriippuvaisen asemaa ei millään tavalla auta se, että häntä sakotetaan huumeiden käytöstä, päin vastoin. Ketään ei pitäisi rangaista siitä, että hän nauttii jotain aineita, sillä jokaisella on oikeus omaan kehoonsa. Huumeiden käyttö, hallussapito ja valmistaminen omaan käyttöön pitäisi laillistaa.

Lue kirjoituksiani päihdepolitiikasta!