202124.5.
0

Kuntavaalit 2021

Avainsanat: Vaalit

Olen helsinkiläinen 33-vuotias filosofian maisteri (pääaineena Suomen ja Pohjoismaiden historia). Valmistelen Helsingin yliopistolla väitöskirjaa luonnontieteiden popularisoinnin historiasta. Työskentelen erilaisissa historian alan tieteellisissä tutkimustehtävissä.

Olen taustaltani helsinkiläinen yksinhuoltajaäidin poika. Asuin Kalliossa vuoteen 2017, jolloin muutin Hermanniin avopuolisoni kanssa. Viime vuosina väitöskirjantekijänä arkeeni on kuulunut muun muassa tutkimustyötä, kirjoittamista ja tieteellisissä konferensseissa käymistä. Vuosina 2019-2020 sairastin kivessyövän, josta olen jo toipunut.

Olen itseoppinut tietopolitiikan asiantuntija. Olen koko aikuisikäni ollut mukana digitaalisia oikeuksia koskevassa kansalaistoiminnassa. Olin vuosina 2016-2018 Effi ry:n hallituksen jäsen. Olen ollut muun muassa kuultavana eduskunnan valiokunnissa sekä jäsenenä ministeriön asettamassa työryhmässä.

Harrastan politiikkaa Vihreissä, tarkemmin Tieteen ja teknologian vihreissä eli Viitteessä, sen Helsingin paikallisjärjestössä. Olen Vihreiden tietoyhteiskuntatyöryhmän jäsen. Olin mukana puolueen äskettäin hyväksytyn tietopoliittisen ohjelman valmistelussa, ja toimittamassa työryhmän julkaisua Ihmislähtöinen ja kestävä digitalisaatio: vihreiden tietopoliittisen ohjelman taustaselvitys 2021.

Olin Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsen vuosina 2017-2019.

Poliittiset perusnäkemykset

Yleisesti politiikassa kannatan vapauden lisäämistä sekä kontrollin ja holhouksen vähentämistä. Jokaisen on saatava elää siten kuin haluaa, kunhan ei vahingoita muita. Holhouksen vähentäminen ei merkitse hyvinvointivaltion alasajoa vaan ihmisten kunnioittamista yksilöinä, jotka ovat itse parhaita omien tarpeidensa tuntijoita.

Poliittinen kiinnostukseni kohdistuu ennenkaikkea perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen valvomiseen. Siinä on politiikan ydin. Poliittinen keskustelu pyörii liikaa epäolennaisten pikkuasioiden ympärillä. Tarvitaan keskustelua suurista asioista ja merkittävistä arvokysymyksistä. Edellä sanotun perusteella luonnehtisin itseäni liberaaliksi.

Olen sitoutunut myös tieteelliseen ja järkiperäiseen ajattelutapaan politiikassa. Politiikassa tarvitaan suuntautumista tulevaisuuteen. Tärkein tulevaisuutta koskeva uhka on tietysti ilmastonmuutos, jota on hillittävä tieteeseen perustuen.

Minua ei kiinnosta eturyhmäpolitiikka. En ole politiikassa ajaakseni toisen kaltaisteni, vaikkapa nyt historiantutkijoiden etua. Yleensä ei ole myöskään mitään yhtenäistä, “kansallista etua”, vaan Suomessa on erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia tavoitteita maan tulevaisuuden suhteen. Olen politiikassa tuodakseni sinne oman liberaalin, ihmisoikeuksia ja ympäristön kestokykyä tukevaa poliittisen näkemykseni.

Kuntavaalit

Kuntapolitiikassa minua kiinnostavat tällä hetkellä erityisesti seuraavat teemat:

1. Sosiaali- ja terveyspalvelut turvattava Helsingin omilla ehdoilla

Helsinki kehittää koko ajan sosiaali- ja terveyspalveluja, vaikka tämä jää helposti julkisuudessa huomioimatta. Olen nähnyt tämän toimiessani sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsenenä vuosina 2017-2019. Minusta yritykset sopivat palveluntuottajiksi siinä missä kuntakin. Helsinkiin mahtuu hyvin sekä kaupungin omaa tuotantoa että ostopalveluja, palvelusetelimalleja ja monenlaisia kokeiluja. Toivottavasti niistä edes osa tuo myös säästöjä.

Hyviä palveluita voi tuottaa yhtä hyvin julkinen kuin yksityinenkin taho. Julkisella rahoituksella varmistetaan, että palvelut ovat yhdenvertaisesti kaikkien saatavissa. Ei ole mitään syytä sulkea yrityksiä palveluiden tuottamisen ulkopuolelle. Laadukkalla kilpailutuksella estetään sellainen tilanne, että jotkin yritykset pääsisivät monopolimaiseen asemaan tai muutoin korottamaan hintoja liiaksi. Tähän auttaa myös se, että ylläpidetään kaupungin omaa tuotantoa, jonka kustannukset toimivat vertailukohtana ostopalvelujen kustannuksille. Helsingissä tällainen monituottajamalli on jo arkipäivää, ja täällä on paljon hankintaosaamista.

Hallituksen sote-uudistus uhkaa kuitenkin heikentää juuri helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tasoa, joka on ollut hyvä muuhun Suomeen verrattuna. Muualla Suomessa uudistus saattaa parantaa sote-palveluita. Marinin hallituksen esittämä uudistus on kuitenkin parempi kuin Sipilän hallituksen esittämä, sittemmin kaatunut uudistus. Marinin hallituksen uudistuksessa Helsingille tehdään erillisratkaisu, joka säilyttää perusterveydenhuollon Helsingin käsissä. Sitä ei siis siirretä maakuntatasolle samalla tavalla kuin muualla. Tämä onkin oikein, sillä Helsinki on asukasluvultaan yksinään suurempi kuin useimmat maakunnat.

Sote-uudistus on oikeastaan jo tapahtunut hallituksista riippumatta. Paikallisesti on tehty erilaisia, paikallisten tarpeiden mukaisia ratkaisuja. Joillain alueilla on otettu käyttöön eräänlainen maakuntatason malli (Eksote, Essote, Siun sote jne.). Jotkut kunnat ovat ulkoistaneet palvelut yritysten toteutettaviksi. Helsinki on toteuttanut uudistuksen, jossa toimipisteet on jaettu terveys- ja hyvinvointikeskuksiin, perhekeskuksiin ja seniorikeskuksiin. Mitään valtavaa valtakunnallista sote-uudistusta ei tarvita. Maakuntatasoisille sote-alueille pitäisi kuitenkin valita valtuustot suoralla kansanvaalilla, koska ne pyörittävät käytännössä suurta osaa alueen verorahoista.

Jos hallituksen esittämä laaja sote-uudistus kuitenkin toteutetaan, maakunnille pitää antaa verotusoikeus. Maakuntia ei ole mitään järkeä perustaa, jos niille ei anneta oikeutta päättää rahoituksestaan. Yksityisten palvelutuottajien hyödyntämistä ei pidä sote-uudistuksen yhteydessä rajoittaa. Päin vastoin, yksityisen puolen resurssit pitäisi ottaa hyötykäyttöön nykyistä tehokkaammin.

2. Rakennetaan tiivistä kaupunkia viheralueet säilyttäen

Kaupunkisuunnittelussa kannatan linjaa, jonka Facebook-ryhmä Lisää kaupunkia Helsinkiin, muiden muassa, on tuonut laajempaan tietoisuuteen. Tämä tarkoittaa tiivistä kerrostaloasumista, jotta ympäröivät viheralueet säästyvät rakentamiselta. Asumisen, työpaikkojen ja palveluiden pitää sijaita vierekkäin, jotta kävelystä tulee ensisijainen liikkumismuoto. Joukkoliikennettä pitää lisätä, koska autot vievät liikaa tilaa, kun Helsingin asukasmäärä kasvaa. Asumisen hinnan nousua pitää hillitä rakentamalla enemmän asuntoja ja huolehtimalla myös tuetusta asuntotuotannosta.

Tämä on järkiperäistä politiikkaa, eikä mitään idealistista haahuilua. Ikääntyvä väestökin asuu mielellään siellä, missä palvelut ovat kävelymatkan päässä. Vanhetessaan joutuu usein luopumaan autosta, vaikka sellainen olisi aiemmin ollutkin. Nykymummo ei halua mummonmökkiin, vaan yhteisölliseen senioritaloon keskelle kantakaupunkia.

3. Kirjastoja digitalisoidaan ja kehitetään lähipalveluna

Kirjastojen luonnollinen rooli tietoyhteiskunnassa olisi jakaa ihmisille ilmaisia digitaalisia kopioita teoksista. Digitaalista lainaamista pitää huomattavasti helpottaa. Kirjastojen digitaalisia aineistoja pitää lisätä ja parantaa digitaalisia palveluja. Tämä ei kuitenkaan korvaa kirjastoja fyysisinä paikkoina. Kirjastojen ympärille voisi kehittää lisää monipuolista kulttuuriin, harrastuksiin ja kansalaisjärjestöihin liittyvää palvelutoimintaa sekä lasten ja nuorten toimintaa. Tästä näkökulmasta ne kannattaa pitää lähipalveluna ja nähdä aiempaa selkeämmin osaksi myös kasvatus-, koulutus- ja hyvinvointipalveluja.

4. Koulut: rahoitus tarpeen mukaan, puututaan kiusaamiseen, lisätään kieltenopiskelua, parannetaan ruokailua

Kouluissa pitää suunnata rahaa joustavasti niihin kouluihin, joissa sille on erityistä tarvetta joko tilapäisten tai pysyvämpien syiden vuoksi (erityistukea tarvitsevien oppilaiden määrä, vanhempien sosioekonominen asema jne.). Kouluissa pitää myös puuttua tehokkaammin kiusaamiseen, väkivaltaan ja häirintään.

Kieltenopetusta pitää vahvistaa, koska suomalaisten kielitaito on yksipuolistumassa. Pelkkä englanti ei riitä. Tarvitaan saksan, ranskan ja muiden EU-kumppaniemme kielten osaamista. Maahanmuuttajataustaisten kielitaitoa pitää hyödyntää nykyistä paremmin.

Samalla kun siirrytään kohti kasvispainotteisempaa ruokavaliota, on parannettava kouluruoan laatua lisärahoituksella. Maittava ruoka on koululaisten jaksamisen kannalta tärkeää.

5. Turvallisuus

Helsinkiläisten turvallisuudentunne on viime vuosina parantunut, joskin uusimmat tiedot ovat vuodelta 2018. Turvallisuus ei synny valvontakameroiden määrästä, vaan turvallisuudesta huolehtivien ihmisten läsnäolosta siellä, missä ihmiset liikkuvat. Tämä ei tarkoita pelkästään poliiseja ja vartijoita, vaan esimerkiksi kansalaisjärjestöjä ja viime kädessä jokaista, joka tuntee vastuuta naapurustostaan. Vastuun ottamiseen kannustavat taloudellinen ja sosiaalinen tasa-arvoisuus, toimivat yhteiskunnalliset turvaverkot ja se, että jokainen kokee voivansa vaikuttaa elinympäristönsä kehittämiseen.

Rikollisuuteen ajautuvat enimmäkseen pojat ja nuoret miehet, joilla on epävakaa kotitausta, vaikeuksia omien tunteiden ja käytöksen hallinnassa, vähäinen koulutus, heikko terveys sekä mielenterveys- ja päihdeongelmia. Ongelmien kasautumisen ennaltaehkäisy on tehokkainta rikollisuuden vähentämistä. Ennaltaehkäisyssä tarvitaan 1) Varhaista puuttumista päiväkodista alkaen. 2) Tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetuksen lisäämistä. 3) Alueiden eriarvoistumisen torjumista, kuten Helsingin Vihreiden vaaliohjelmassa on ytimekkäästi ilmaistu: “Torjutaan eriarvoisuutta tekemällä jokaisesta asuinalueesta hyvä paikka asua. Ehkäistään alueiden eriytymistä pitämällä huolta siitä, että kaikilta asuinalueilta löytyy monipuolisesti niin vuokra- kuin omistusasuntoja, laadukkaita palveluita ja viihtyisää ympäristöä.”

6. Avoimuus ja yksityisyys

Tietoyhteiskunnassa tieto pyrkii leviämään vapaasti. Usein se on hyvä asia. Avoin tieto tuo säästöjä tietojärjestelmien hankinnoissa ja parantaa politiikankin avoimuutta. Yksityisen tiedon pitää kuitenkin pysyä yksityisenä. Kaikkea tietoa, mitä voidaan kerätä, ei pidä kerätä. Jokaisen, joka liikkuu Helsingissä ja käyttää täällä palveluja, pitää pystyä vaikuttamaan siihen, mitä tietoja hänestä kerätään ja miten niitä käytetään.

Nykyisellään esimerkiksi lastensuojelun asiakirjat helposti ilmentävät asiakasperheen alisteisuutta viranomaistoiminnalle. Viranomaisten asiakirjamerkintöjä olisi mahdollista ja kenties toivottavaa kehittää suuntaan, jossa ne toimisivat keskustelevasti asiakkaan omien näkemysten kanssa.

Päätöksenteon avoimuutta voidaan lisätä esimerkiksi kilpailutusprosesseissa ja lautakuntien toiminnassa.

7. Raha ei ratkaise kaikkea

Helsingin talous on hyvässä kunnossa verrattuna useimpiin muihin Suomen kuntiin. Sekä kuntavero että kiinteistövero ovat Helsingissä muuhun maahan verrattuna alhaisia, joten niiden pienet korotukset voivat olla perusteltuja palveluiden turvaamiseksi. Toisaalta verojen alentaminenkin voi olla Helsingissä lähivuosina mahdollista, jos talous kasvaa koronan jälkeen nopeasti. Helsingillä on myös varaa ottaa lisää lainaa. Helsingin julkisten palveluiden kiireisimmät parannustarpeet liittyvät perusterveydenhuollon ja mielenterveyspalveluiden saatavuuteen sekä jalkautuvan sosiaali- ja nuorisotyön lisäämiseen. Näitä kannattaa rahoittaa riittävästi.

Sosiaali- ja terveysalalla sekä varhaiskasvatuksessa (päiväkodeissa) on merkittäviä palkankorotuspaineita. Niitä voi olla kuitenkin taloudellisesti vaikeaa toteuttaa. Helsingissä on kuitenkin muun muassa kohonneiden asumiskustannusten vuoksi jo merkittäviä vaikeuksia saada näiden alojen työpaikkoja täytettyä. Jonkinlaiset palkankorotukset ovat välttämättömiä. Helsinki on viime vuosina jo nostanut muun muassa kotihoidon ja sosiaalityöntekijöiden palkkoja. Tätä linjaa on syytä jatkaa. Toistaiseksi palkkojen nosto ei ole aiheuttanut tarvetta veronkorotuksiin, mutta sekin voi olla edessä.

Ihmiset myös vaativat jatkuvasti parempia palveluita. Kun palvelutaso paranee, uudesta tasosta tulee vähimmäistaso, johon halutaan taas päälle lisää. Seurauksena on suurenevien julkisten menojen kierre. Pahimmillaan perinteisistä peruspalveluista tingitään, jotta saadaan rahoitettua jokin uusi palvelutason parannus. Näin käynee esimerkiksi maksuttomien toisen asteen opintojen kanssa. Niiden rahoitus käytännössä syö muita koulutukseen käytössä olevia varoja.

Toinen esimerkki: uudet sairaalat rakennetaan siten, että jokaisella potilaalla on oma huone. Tämä tulee kalliimmaksi kuin perinteiset kolmen hengen huoneet, joita tulevaisuudessa epäilemättä pidetään barbaarisina. Kolmas esimerkki: ennen bussipysäkki tarkoitti merkkitolppaa kadun varressa. Nykyään on katos digimainoksineen ja älynäyttöineen. Ylläpito maksaa enemmän, ja lopulta se välittyy bussilipun hintaan. Nyt bussipysäkeillä kokeillaan jopa “bluetooth-majakoita”, ja kokeilua varten on palkattu “majakkaprojektin projektipäällikkö”. Uudet palvelutoiveet ovat sinänsä ymmärrettäviä, mutta niitä kaikkia tuskin voidaan tai kannattaakaan toteuttaa.

Helsingin talouteen vaikuttaa myös koko maan tilanne. Kokonaisveroaste ei ole viime vuosina varsinaisesti laskenut, mutta peruspalveluiden rahoitus on silti tiukalla. Mistä tämä johtuu? Siitä, että väestön ikääntyessä suurempi osa veroasteesta menee eläkkeiden maksuun ja pienempi osa julkisiin palveluihin. Tälle asialle ei oikein voi mitään niin kauan kuin väestö ikääntyy. Veroasteen merkittävää korottamista en pidä järkevänä. Väestön ikääntyessä joudutaan ennen pitkää leikkaamaan kaikesta muusta paitsi vanhuspalveluista. Lapsi- ja perhemyönteinen politiikka onkin hyvää pitkän aikavälin talouspolitiikkaa. Siksi kannatan esimerkiksi lasten kotihoidon Helsinki-lisän palauttamista myös 1-2-vuotiaille.

En usko, että raha kuitenkaan lopulta ratkaisee perimmäisiä sosiaalisia ongelmia. Palveluihin voidaan käyttää vaikka kuinka paljon rahaa, ja aina silti osalla menee huonosti. Esimerkiksi päihderiippuvuuksista ei ole päästy eroon hyvinvointimenoja kasvattamalla. Hyvinvoinnissa on lopulta kyse syvällisemmin siitä, miten kohtelemme toisia ihmisiä ja luomme yhteisöllisyyttä.