201929.3.
0

Helsinkiin tulee lisää avoimia kokouksia

Avainsanat: Avoimuus, Helsinki

Minulla oli tällä viikolla ilo olla Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnassa päättämässä siitä, että lautakunta pitää 23.4. julkisen kokouksen. Kokouksesta lähetetään myös verkkolähetystä Helsinki-kanavalle.

Päätös pohjautuu piraattien kaupunginvaltuutettu Petrus Pennasen vuosi sitten tekemään valtuustoaloitteeseen, joka sai kannatusta eri puolueista. Ideana oli lisätä avoimia kokouksia. Toistaiseksi vain kaupunginvaltuuston kokouksia on voinut seurata netistä, vaikka myös lautakunnissa tehdään tärkeitä päätöksiä.

Käsittelin avoimia kokouksia kohtaan esitettyjä epäilyjä aiemmassa kirjoituksessani, joten ei niistä sen enempää – sen sijaan muutama sana avoimuuden hyödyistä.

Sosiaali- ja terveyslautakunnalla on monia sidosryhmiä: vammaiset ja vanhukset ja heidän omaishoitajansa, lastensuojeluasiakkaat perheineen, palveluja toteuttavat kaupungin työntekijät ammattiyhdistyksineen, vapaaehtoistyötä ja ostopalveluja tuottavat järjestöt ja alalla toimivat yritykset – muutamia mainitakseni.

Nämä sidosryhmät ovat sote-alalla suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kivijalkoja. Heidän aktiivisuutensa ja yhteistyönsä kaupungin kanssa vaikuttaa sosiaali- ja terveyspalvelujen kehitykseen merkittävästi. Juuri heillä on kiinnostusta tietää, mitä sote-lautakunnassa tapahtuu.

Tärkeintä ei ole se, mitä on päätetty, koska pöytäkirjat ovat nykyiselläänkin julkisia. Tärkeitä on nähdä millaisen keskustelun pohjalta päätöksiin päädytään.

Kansalaisyhteiskunnan ongelmana on usein se, että vaikuttamiseen herätään vasta liian myöhäisessä vaiheessa, kun päätöksenteko on jo pitkällä. Osittain tämä johtuu avoimuuden puutteesta valmisteluvaiheessa. Näen lautakuntien avoimet kokoukset yhtenä ratkaisuna tähän ongelmaan. Avoimuus paranee jo ennen valtuustokäsittelyä.

Avoimuus parantaa oikean tiedon leviämistä ja ehkäisee huhuja. Kun avoimista kokouksista tulee käytäntö, poliitikot alkavat pian ihmetellä, miksi ne koskaan olivat suljettuja.

Avoimuudessa nimenomaan verkkolähetykset ovat nykypäivää. Avointen kokousten käytännön järjestelyjen helpottamiseksi pitäisi minusta tehdä lakimuutos, ettei fyysistä pääsyä paikan päälle edellytettäisi ollenkaan. Pitäisi olla mahdollista pitää julkinen kokous niin, että julkisuus tarkoittaa pelkkää nettistriimiä.

Helsinki hyväksyi syksyllä 2017 kaupunkistrategian, jonka mukaan “Helsinki vahvistaa asemaansa osallisuuden ja avoimuuden kansainvälisenä edelläkävijänä”. Piraatit haastoivat muut puolueet ryhtymään sanoista tekoihin. Tässä on nyt alustavasti onnistuttu – kiitos kaikille yhteistyöstä!

Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi myös vastaavan, piraattien kaupunginvaltuutettu Arto Lampilan aloitteen. Ainakin Jyväskylän perusturvalautakunta ja sivistyslautakunta ovat sen jälkeen pitäneet julkisen kokouksen. Kokemukset ovat kuulemma olleet myönteisiä.

Toinen avoimuutta parantava uudistus Helsingissä on ollut nuorisoedustajien mukaan ottaminen lautakuntiin läsnäolo- ja puheoikeudella. Tervetullut uudistus sekin! Seuraavaksi nuorten osallisuutta pitäisi parantaa helpottamalla äänestämistä armeijassa ja oppilaitoksissa, sekä äänestysikärajaa alentamalla.

 

0

201913.3.
0

Tiedustelulait – ei massavalvontaa, mutta riskejä ja aukkoja jää

Avainsanat: Laki, Perusoikeudet

Eduskunta hyväksyi tiedustelulakipaketin, jolla annetaan puolustusvoimille ja poliisille yhä laajempia oikeuksia puuttua ihmisten yksityisyyteen esimerkiksi puhelinkuuntelulla ja nettiliikenteen seurannalla. Poliisin tiedusteluoikeudet irrotetaan konkreettisista rikosepäilyistä ja kytketään epämääräiseen “kansalliseen turvallisuuteen”.

Seurasin tiedustelulakien valmistelua tiiviisti ja olin eduskunnan valiokunnissa asiantuntijana digitaalisia perusoikeuksia puolustavan Effin edustajana. Mitä tiedustelulaeista jää loppujen lopuksi käteen?

 

Tarkkaan harkittu laki – kiitos Snowdenin

 

Jos tiedustelulakeja olisi alettu säätää Suomessa kymmenen vuotta sitten, ennen kuin yhdysvaltalaisen tietovuotaja Edward Snowdenin tekemät paljastukset herättivät maailmanlaajuista huomiota, niistä olisi tullut paljon pahempia. Nyt laeissa on otettu huomioon muiden maiden kokemuksia, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja ja valmistelun alkuvaiheissa esitettyä kritiikkiä. Toisaalta Suomessa on tavallaan myös tehty välttämättömyydestä hyve: kun resurssit eivät kuitenkaan riitä massavalvontaan, on helppo sanoa, ettei tässä mitään massavalvontaa ole koskaan haluttukaan.

Tiedustelulakeja muutettiin vielä eduskuntakäsittelyn aikana parempaan suuntaan. Eduskunta rajasi tiedustelukeinojen laajuutta ja nosti hieman niiden käyttökynnystä. Sotilastiedustelulakiin lisättiin esimerkiksi pykälät perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja tarkennettiin, ettei tiedustelutoiminta saa olla ihmisryhmiä syrjivää. Lisäksi kiellettiin selkeästi sellainen kansainvälinen tiedusteluyhteistyö, jossa joku voisi joutua kidutuksen tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun uhriksi.

Lakiin lisättiin “yleisen ja kohdentamattoman tietoliikenteen seurannan” eli massavalvonnan kielto, ja tiukennettiin hieman perusteita, joilla tiedustelutoiminnassa saatua tietoa saadaan luovuttaa poliisille rikostutkintaa varten. Nämä muutokset olivat sellaisia, joita Effikin oli toivonut.

 

Valvonnan toimivuus ja riittävä avoimuus jäävät nähtäväksi

 

Tiedustelukeinojen käyttöä koskevat säännökset ovat väistämättä tulkinnanvaraisia. Sille ei voi mitään. Olennaista on se, toimiiko valvonta, ja pystyvätkö viranomaiset myös osoittamaan tavallisille kansalaisille, että valvonta toimii.

Nykyisellään tuomioistuimet eivät juuri koskaan kyseenalaista poliisin tekemiä pakkokeinohakemuksia. Tiedustelukeinoissakin todellinen valvonta jäänee tiedusteluvalvontavaltuutetun harteille. Olennaista on, tekeekö hän työnsä.

Yritin valiokunnissa ehdottaa, että tiedustelutoiminnan laajudesta pitäisi julkaista yleisluontoisia tilastotietoja. Niissä kerrottaisiin kuinka moneen henkilöön mitäkin tiedustelukeinoa on käytetty, ja kuinka suuria datamääriä tietoliikennetiedustelussa käsitellään. Tällöin voitaisiin julkisessa keskustelussa arvioida, onko tiedustelutoiminta lipsumassa massavalvonnan puolelle. Vastaanotto oli kuitenkin nihkeä, eikä tällaisia säännöksiä sisälly lakiin.

Tiedusteluvalvontavaltuutettu antaa kuitenkin vuosikertomuksen, ja lakiesityksen perusteluissa todetaan, että siinä olisi myös julkinen osuus. Avoimuus on mahdollista, muttei pakollista.

 

Lakeihin jäi huolestuttavia aukkoja

 

Tiedustelulakeihin jäi edelleen huolestuttavia aukkoja. Muiden muassa Effi huomautti niistä useita kertoja, joten niiden voi sanoa olevan tahallisia.

Kansainväliseen yhteistyöhön on jätetty merkittävä porsaanreikä. Suomen viranomaiset voivat kiertää lakia esimerkiksi hankkimalla ulkomailta sellaisia tietoja Suomen kansalaisten viestinnästä, joita niillä ei ole oikeutta hankkia itse. Tiedustelutietojen saamista ulkomailta ja luovuttamista ulkomaille ei ole rajoitettu juuri mitenkään, eikä siihen kohdistu kunnollista valvontaa.

Toinen porsaanreikä on jätetty siihen, että tiedustelutietoja voidaan luovuttaa varsin matalalla kynnyksellä rikostutkintaan (vaikka kynnystä hieman nostettiinkin). Tiedustelutoiminnan oikeutusta on perusteltu sillä, että se on selkeästi erotettu rikostutkinnasta, mutta näin ei käytännössä ole.

Erityisesti suojelupoliisille tulee ongelmallinen kaksoisrooli. Se voi saada “vahingossa” tietoa tavallisista rikoksista tai sellaisten “valmistelusta”, ja luovuttaa niitä poliisikavereille keskusrikospoliisiin. Näin voidaan kiertää tavalliselle poliisitoiminnalle asetettuja rajoituksia.

Kolmas aukko on se, ettei tiedustelun kohteeksi joutuneelle välttämättä tarvitse kertoa siitä jälkikäteen. Näin ei tarvitse tehdä, jos rikostutkintaa ei aloiteta – mikä on todennäköisesti varsin yleistä. Sitä ei myöskään tarvitse kertoa, jos jonkun viestejä on luettu vahingossa. Viranomaisen ei siis tarvitse paljastaa tekemiään virheitä kansalaisille.

 

Riskit turvallisuuskoneiston ylilyönneille kasvavat

 

Suojelupoliisin saamien siviilitiedusteluvaltuuksien tarvetta ei mielestäni missään vaiheessa perusteltu hyvin. Poliisilla on jo nyt niin sanotut rikostiedusteluoikeudet, jotka koskevat rikosten estämistä (eivätkä vain jo tehtyjen rikosten selvittämistä). Minulle ei ole selvinnyt, miksei näiden oikeuksien tarkentaminen riittänyt. Miksi piti luoda kokonaan uusi tiedustelutoiminnan kategoria?

Tiedustelulakien myötä Suomi astuu mukaan kansainväliseen kovaan tiedustelutoimintaan, jossa vaihdetaan tietoja palveluksia vastaan. Joissain länsimaissakin menetelmät ovat olleet täysin villejä. Yhdysvallat ja Britannia harjoittavat todellista massavalvontaa.

Kun tietoa kerätään laajemmin ja tekoäly kehittyy, on täysin mahdollista, että länsimaihinkin aletaan luoda Kiinan kaltaista valvontayhteiskuntaa. Kiinassa pyritään siihen, että oikeasti jokaisen ihmisen jokaista askelta seurataan – ja harha-askelista rangaistaan. Suomessakin turvallisuuskoneiston asema vahvistuu, ja samalla kasvavat myös riskit ylilyönneille.

Noin viimeisen 30 vuoden aikana poliisin oikeuksia on lisätty jatkuvasti, ja tiedustelulakipaketin myötä niitä tuli kasa lisää. Itse odotan, kestääkö lakien voimaantulosta vuottakaan, ennen kuin poliisi alkaa vaatia taas uusia lisävaltuuksia. Voitaisiin ehkä sopia, että seuraavaan kymmeneen vuoteen ei sellaisia myönnetä?

 

***

 

Olen aiemmin kommentoinut tiedustelulainsäädäntöä Ylen verkkosivuilla, A-studiossa, Puheenaihe– ja Ulkopolitist-sivustoilla sekä Effin lausunnoissa.

 

0

20197.3.
0

Juntataanko meemikielto ja linkkivero läpi EU:ssa?

Avainsanat: EU-politiikka, Laki

Harvoin EU-lainsäädäntö päätyy lukiolaisten penkkarilakanoiden aiheeksi, mutta näin kävi Ylen julkaisemien kuvien perusteella tänä vuonna. Aiheeksi kelpasi EU:n tekijänoikeusdirektiivi, viralliselta nimeltään direktiivi tekijänoikeuksista digitaalisilla sisämarkkinoilla, joka on ollut kiistelty etenkin “meemikiellon” (artikla 13) ja “linkkiveron” (artikla 11) osalta.

Meemikiellossa on kyse siitä, että musiikkiyhtiöt haluavat YouTubelta lisää rahaa. Linkkiverossa on kyse siitä, että jotkut suuret lehtikustantajat, kuten saksalainen Springer, haluavat Facebookilta lisää rahaa.

Artikla 13 poistaisi verkkopalveluilta vastuuvapauden. Artikla 11 muuttaisi linkkien julkaisemisen oikeudellista tulkintaa. Kumpikin ehdotus olisi merkittävä periaatteellinen muutos nykytilaan. Siksi on järkyttävää, että niitä ajetaan hyvin kapeiden bisnesetujen näkökulmasta. EU:ssa tarvittaisiin laaja kokonaisratkaisu Internetin tekijänoikeuskysymyksiin. Sellaista ei nyt valitettavasti saada.

Ehdotuksessa ei toki suoraan “kielletä meemejä”, mutta meemit, joissa lainataan osia toisista teoksista, olisivat aivan ilmeisessä vaarassa jämähtää aiempaa tiukempiin “laitonta sisältöä” estäviin filttereihin.

 

Meemikielto heikentää luottamusta EU:n demokratiaan

 

Saksalainen mediapersoona Sascha Lobo kirjoitti hiljattain Der Spiegelissä, että perinteisten maltillisten poliitikkojen, eli sosiaalidemokraattien ja keskustaoikeiston, tapa juntata läpi tekijänoikeusdirektiiviä heikentää monien uskoa EU:n demokratiaan kriittisellä hetkellä. Tämä on tärkeä kysymys varsinkin nuorille ja oikeastaan jo monille alle 45-vuotiaille.

Samasta asiasta mainitsi myös Saksan piraattien EU-kansanedustaja Julia Reda Ylen haastattelussa ja Piraattinuorten puheenjohtaja Maija Li Raudaskoski Aamu-tv:ssä.

Perinteisten puolueiden toimintatapa on ollut syöttö populistien lapaan. Julia Redakin on joutunut välillä muistuttamaan, ettei yksi huono EU-laki tarkoita sitä, että EU:sta pitäisi erota.

Populistiryhmien toiminta ei ole oikeasti ollut johdonmukaista tässä asiassa. Ne ovat olleet jakautuneita. Kuitenkin EU:n suurista jäsenmaista vain populistihallituksen johtama Italia vastustaa direktiiviä. Tämä on surullinen tilanne kaikkien edistyksellisten voimien näkökulmasta.

Nyt pitäisi saada nuoret ja nuorehkot äänestämään EU-parlamentin vaaleissa toukokuussa ja uskomaan unionin demokratiaan. Parhaiten se onnistuisi, jos parlamentti, jolla lopullinen valta asiassa on, kaataisi tekijänoikeusdirektiivin kiistanalaisimmat kohdat äänestyksessään maaliskuussa.

 

“Googlen masinoimaa”

 

Tekijänoikeusjärjestöjen edustajat ovat valehdelleet, että direktiivin vastainen kampanjointi olisi Googlen masinoimaa. Tätä on toisteltu niin tiedotusvälineissä kuin eduskunnan valiokuntien kuulemisissakin. Jälkimmäisissä olen ollut paikalla digitaalisia perusoikeuksia puolustavan Effin edustajana.

Eräs esimerkki masinoinnista on kuulemma Googlen rahoittama sivusto, jonka kautta pystyi ottamaan yhteyttä EU-kansanedustajiin. Vaikka olen seurannut aihepiiriä tiiviisti, kuulin tästä sivustosta ensimmäistä kertaa, kun eräs tekijänoikeusjärjestön edustaja kertoi siitä minulle. Sivuston nimi ei jäänyt mieleeni. Jos se siis oli Googlen maksama kampanja, se oli kyllä harvinaisen epäonnistunut. Sinänsä yhteyden ottaminen poliitikkoihin on aivan tavallista kansalaisaktivismia.

Aidosti kansalaisyhteiskunnan piiristä noussut #SaveYourInternet-kampanja on kerännyt muun muassa 4,9 miljoonan nimen adressin uudistusta vastaan.

 

Suomi vastusti, EU-parlamentin lopullinen päätös tulossa

 

EU:n ministerineuvosto hyväksyi direktiivin jo omalta osaltaan. Suomi, Alankomaat, Luxemburg, Puola ja Italia äänestivät vastaan. Lopuksi tarvitaan vielä EU-parlamentin hyväksyntä.

Suomessa direktiiviin on suhtautunut kielteisesti muun muassa Teknologiateollisuus, ja myös teleyrityksiltä, pelialalta ja tubettajilta on kuultu kriittisiä äänenpainoja. Näillä kaikilla on ollut merkitystä. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriössä on ilmeisesti kuunneltu tällä kertaa kansainvälistä tutkijayhteisöä, joka on suhtautunut direktiiviin kriittisesti.

Euroopan parlamentin suomalaisjäsenten yhteystiedot – sosiaalinen media mukaan lukien – löytyvät parlamentin sivuilta. Vihreiden Heidi Hautala äänestänee vastaan, sillä niin hän ainakin teki aiemmin valiokunnassa. Muiden kannoista minulla ei ole tietoa.

Vaikka direktiivi menisikin EU-parlamentissa läpi, ei toki kannata menettää uskoaan. Silloin kannattaa entistäkin suuremmalla syyllä äänestää EU-vaaleissa niitä puolueita, jotka ovat järkilinjalla itselle tärkeissä asioissa!

 

***

 

Olen aiemmin kommentoinut EU:n tekijänoikeusdirektiiviä Ylen verkkosivuilla, Yle Puheessa, Yle Radio 1:ssä ja Effin lausunnoissa.

 

0