Kuka valvoo hankintoja Helsingissä?
Helsingin virkamiesjohtajilta kysyttiin, valvovatko he julkisten hankintojen toteuttamista riittävästi. Johtajat vastasivat valvovansa riittävästi. Näin toimii sisäinen valvonta Helsingissä. Oikeasti.
Helsingissä tarkastuslautakunta antaa vuosittain arviointikertomuksen. Siinä arvioidaan, toimiiko kaupunki järkevästi ja toteutuvatko valtuuston päätökset. Vuoden 2017 osalta arvioitiin hankintojen ohjausta, siis sitä, miten hyvin kaupunki osaa tehdä kaikenlaiset hankinnat toimistopöydistä vammaispalveluihin. Hankinnat muodostavat 40 % kaupungin menoista.
Ilahduttavasti tarkasteluun oli otettu myös “eettisten periaatteiden tuntemus, hankintojen valvonta ja hankintaosaaminen”. Tutkimusmenetelmä tosin on hieman hämmentävä. Asiasta lähetettiin kysely kaupungin toimialojen johtaville virkamiehille.
Omia alaisiaan johtajat osasivat arvioida ehkä vielä realistisesti: 17 %:n mielestä alaisten hankintaosaaminen ei ole ajan tasalla. Itseään johtajat arvioivat suopeammin: vain 6 % oli sitä mieltä, ettei hankintoja valvota riittävästi.
Niinpä arviointikertomuksen johtopäätös kuuluu: “Eettisten periaateiden noudattamista valvotaan yleisesti otaen hyvin.” Yllätys!
Avoimuudessa ja osallisuudessa puutteita
Kiinnitin asiaan huomiota, kun sosiaali- ja terveyslautakuntaan tuotiin lausuntoesitys, jonka mukaan hankintojen “läpinäkyvyys, julkisuus ja avoimuus todetaan arviointikertomuksessa myös tasoltaan hyväksi”.
Tämä kuulosti oudolta, kun takana oli vammaispalvelujen hankinta, jota oli ruodittu mediassa juuri läpinäkyvyyden, julkisuuden ja avoimuuden puutteiden vuoksi.
Lausuntoon hyväksyttiinkin minun ja liberaalien Leo Bergmanin aloitteellisuuden myötä yksimielisesti lisäys: “Sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että hankintamenettelyjen avoimuuteen ja kuntalaisten osallisuuden toteutumiseen liittyy kehittämistarpeita, joihin tulisi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota syksyllä 2017 hyväksytyn kaupunkistrategian osallisuus- ja avoimuustavoitteen mukaisesti.”
Mitä tämä siis tarkoittaa? Sitä, että keväällä kohutun vammaispalvelujen hankinnan yhteydessä tuli ilmi, ettei sosiaali- ja terveystoimialalla ole selkeitä toimintatapoja siitä, miten osallisuutta toteutetaan. Miten palvelujen käyttäjiä ja heidän omaisiaan kuullaan valmisteluvaiheessa? Miten varmistetaan, että heidät otetaan riittävästi mukaan valmisteluun?
Toinen ongelma on avoimuus: hankinta-asiakirjat ovat salaisia siihen asti kunnes tarjouskilpailu julkaistaan Hankintailmoitukset.fi-sivustolla. Tässä vedotaan hakintalakiin, mutta olisi syytä selvittää, tarvitseeko laintulkinnan olla näin tiukka.
Nyt hankinnoista on hyvin vaikeaa käydä ajoissa julkista keskustelua. Tämä on ongelma erityisesti silloin, kun on kyseessä jokin palveluhankinta, esimerkiksi vammaispalvelut tai nyt käsittelyssä olevat lastensuojelupalvelut. Näiden palveluiden asiakkaat ja heidän omaisensa joutuvat olemaan koko valmisteluvaiheen ajan pimennossa siitä millaisilla ehdoilla heidän palvelujaan jatkossa toteutetaan.
Tämä ei ole oikein. Muutoksia pitää tehdä, vaikka sitten lainsäädännön tasolla.
Olisi myös hyvä, jos muiden lautakuntien ei tarvitsisi jatkossa joutua lisäämään kriittisempiä sävyjä tarkastuslautakunnan yltiöpositiivisiin arvioihin.