Feminismin vihaajista

Yle julkaisi 7.4. kahden nimettömänä pysyttelevän helsinkiläisen kolmekymppisen naisen ajatuksia feminismistä. Jutun otsikon mukaan he vihaavat sitä.

Ironista on, että juuri edellisenä päivänä eräät perussuomalaiset kansanedustajat syyttivät Yleä vihervasemmistolaiseksi. Haastattelu kun edustaa mitä puhtaimmillaan juuri sentyyppistä feminismikritiikkiä, jota perussuomalaisten piiristäkin on kuulunut. Haastateltavat heittävät täyslaidallisen lokaa vihervasemmiston suuntaan. Haastattelun julkaisu onkin osoitus Ylen moniarvoisuudesta.

Konservatiivilogiikkaa

Juttu on aika mielenkiintoinen ja sitä sietää vähän ruotia. Haastatelluilla on ensinnäkin selkeästi konservatiivinen maailmankuva, ja heidän kritiikkinsä feminismiä kohtaan yhdistyy kriittisyyteen liberalismia kohtaan.

Kuvaavaa on, että toinen haastatelluista mainitsee Anttilan lelukatalogin tekstistä syntyneen kohun jonain osoituksena siitä, että liberaalit yrittävät pakottaa muita oman maailmankuvansa mukaisiksi. Yhtä hyvin voi väittää, että äärimmäisen sukupuoliroolittavan tekstin julkaisemalla Anttila yritti pakottaa ihmisiä konservatiivisen maailmankuvan mukaiseen muottiin.

Haastateltavan kommentti edustaa tyypillistä konservatiivilogiikkaa, jossa yhteiskunnallisen muutoksen vaatiminen on "pakottamista", mutta nykytilanteen (status quo) ylläpitäminen kynsin hampain jostain syystä ei ole pakottamista vaan "vapautta". Tämä on tuttua esimerkiksi sukupuolineutraalin avioliiton ympärillä käydystä keskustelusta. Sen vastustajat ovat yrittäneet väittää, että sukupuolineutraali avioliitto "pakottaa" ihmiset omaksumaan näkemystensä vastaisen avioliittokäsityksen. Ihan kuin avioliittomahdollisuuden kieltämisessä homopareilta ei olisi mitään pakottavaa.

Feminismi, aate muiden joukossa?

Haastateltavat syyttävät feminismiä monisanaisesti: "Feministinen liike on pahimmillaan autoritäärinen, vihamielinen ja kontrolloiva. Se ei hyväksy itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, tuli se sitten liikkeen sisältä tai ulkoa. Se pyrkii kielen haltuunottoon kontrolloimalla sitä, miten esimerkiksi sukupuolista saa ja voi puhua. Tällä tavoin se haalii itselleen valtaa."

Okei, näin voi kyllä sanoa, ja on tavallaan ironista, että feminismi syyllistyy siihen, josta itse kritisoi muita poliittisia liikkeitä. Olennaista on kuitenkin se, että myös konservatismi, jota haastatellut tuntuvat edustavan, on ihan samalla tavalla pahimmillaan autoritaarinen, vihamielinen, kontrolloiva, ei hyväksy kritiikkiä, pyrkii kontrolloimaan kielenkäyttöä ja niin edelleen. Kaikissa ideologioissa on näitä piirteitä.

Feminismi akateemisessa maailmassa

Haastateltavat myös liioittelevat (radikaali)feminismin merkitystä akateemisessa maailmassa. Ei minulle historianopiskelijana ja aloittelevana tutkijana ole edes tullut vastaan mikään feministinen teoria missään vaiheessa. Itse liitän feminismitaustaisen tutkimuksen laajempaan humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen sotienjälkeiseen kehitykseen. Tuo muutos, jonka osana feminismi on ollut, on monipuolistanut tutkimusta erittäin paljon, kuten tuonut historiantutkimuksen piiriin voimakkaasti tavallisten ihmisten arjen ja monet ihan oikeasti tutkimuksesta aiemmin syrjään jääneet ryhmät.

Suuntauksen liepeillä, kuten kaikkien tieteenalojen liepeillä, on myös kyseenalaisempaa ja huonoakin tutkimusta, mutta ei sitä ole mikään pakko siteerata.

Haastattelun ehkä huolestuttavin kohta on epäily, että jotkin kannanotot sosiaalisessa mediassa ja muut julkisuudessa esitetyt mielipiteet vaikuttaisivat tieteessä olennaisesti apurahapäätöksiin ja akateemiseen uraan. En nyt ihan purematta niele tätä väitettä. Apurahoja myöntävät henkilöt tuskin tietävät mitään jonkun satunnaisen hakijan poliittisista mielipiteistä. Humanistisen tutkimuksen keskeisenä rahoituskanavana Suomessa ovat sitä paitsi porvarillisten eliittisukujen säätiömiljoonat. Niiden jakamisesta päättäminen ei taatusti ole puhtaasti vihervasemmistolaisten hallussa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö vääristymiä voisi olla. Tiedemaailma oli aikoinaan melko konservatiivinen, ehkäpä se nykyään on sitten leimallisesti liberaali. Tämän voi nähdä myös aiemman vinoutuman korjaamisena, kunhan se ei mene liian pitkälle. En tosin pidä ainakaan historiantutkimuksen alalla Suomessa todennäköisenä, että jokin laadukas tutkimushanke jäisi kokonaan vaille rahoitusta pelkästään yksittäisen tutkijan poliittisten näkemysten vuoksi.

Jälkiviisautta ja hyvääkin kritiikkiä

Menneisyydestä sitä patriarkaalista ja naisia väheksyvää suhtautumistapaa löytyy kyllä ihan riittämiin. Voidaan ihan hyvin perustein kiistellä sen merkityksestä nykyään, mutta se on vähintäänkin ihan lähihistoriaa. Kyllä sen vaikutukset ovat väistämättä yhä läsnä – ehkä pois valtavirrasta painettuna, mutta silti.

Haastattelun loppupuolella on kyllä ihan hyvää kritiikkiä eräitä feministisen retoriikan piirteitä kohtaan. Itsekin näen ongelmaksi sen, että feministisessä retoriikassa sukupuolinäkökulma tuntuu usein ohittavan luokkanäkökulman, joka on minusta kuitenkin merkittävämpi. Halutaan vaikkapa pörssiyhtiöiden hallituksiin naiskiintiöitä, jotka hyödyttäisivät suunnilleen 0,0001 prosenttia naisista. Huono-osaisia yhdistävät tekijät, samoin kuin hyväosaisia yhdistävät, liittyvät käsitykseni mukaan enemmän muihin sosioekonomisiin tekijöihin kuin sukupuoleen.