Musliminainen brittiopiskelijoiden johtoon – radikalismi jyrää?

Britannian valtakunnallisen opiskelijajärjestön johtoon on valittu musliminainen, Malia Bouattia. Konservatiivisen The Telegraph -lehden mukaan tämä on islamistien kanssa veljeilevä juuatalaisvastainen äärivasemmistolainen radikaali. Sosiaalidemokraattis-liberaalin The Guardianin mukaan tämä on pakolaistaustainen suvaitsevainen ihmisoikeusaktivisti.

Telegraph epäilemättä liioittelee, mutta osunee kuitenkin oikeaan huomiossaan: "Neiti Bouattian valinta — on osa opiskelijapolitiikan vahvaa siirtymää äärivasemmalle. Viime vuoden liittokokouksessa radikaalit 'yleisvasemmistolaisen opiskelijarintaman' kannattajat saivat neljä kuudesta Kansallisen opiskelijaliiton (NUS) varapuheenjohtajan paikasta ja enemmistön liittohallitukseen." Tämähän kuulostaa Suomen ylioppilaspolitiikan 1970-luvulta ja "yleisdemokraattiselta rintamalta".

Turhautuneisuus ja näköalattomuus lietsovat yliopisto-opiskelijoista merkittävän osan aina radikaaliaatteiden kannattajaksi. Viimeisen sadan vuoden aikana ilmiö on suuntautunut kaikkialle fasismista kommunismiin.

Historiantutkija Teemu Keskisarja on kirjoittanut, miten vastaavat seikat kannustivat suomalaisia opiskelijoita "aktiivisen vastarinnan", siis kansallismielisen terrorismin pariin niin kutsuttujen sortokausien aikana. Opiskelijat olivat aktiivisia myös jääkäriliikkeessä ja sisällissodassa. Fasismi viehätti suomalaisia opiskelijoita 1930-luvulla ja kommunismin eri muodot 1960- ja 1970-luvulla. Keskisarja arvioi teoksessaan Vääpeli T:n tapaus ja muita kertomuksia suomalaisesta terrorista (Atena 2010, s. 105-106), että vuoden 1905 Suomessa vallitsi "sivistyksen ylitarjonta", joka turhautti silloisia opiskelijoita "samaan tapaan kuin 1960-luvulla paisunutta ja taistolaisuuteen tempautunutta yliopistomaailmaa".

Britanniassa tilanne on viime vuosina kiristynyt erityisesti lukukausimaksujen rankkojen korotusten seurauksena. Liberaalidemokraatit petti vaalilupauksensa ja tukikin maksujen korotuksia konservatiivijohtoisessa hallituksessa. Seurauksena oli opiskelijoiden syvä pettymys politiikkaan. Britanniassa vaikuttavat samat sukupolvikysymykset kuin Suomessakin: nykynuorten on vaikea nähdä tulevaisuutta, jossa pärjäisivät edes yhtä hyvin kuin omat vanhempansa.

Yhdysvalloissa demokraattipuolueen sisäinen Bernie Sanders -ilmiö johtuu osaltaan vastaavista syistä: opiskelijoiden valtavasta velkataakasta ja tulevaisuuden epävarmuudesta. Jenkkiopiskelijat hurraavat, kun Sanders sanoo olevansa sosialisti ja vaativansa "poliittista vallankumousta". Britanniassa opiskelijat olivat tiiviisti mukana nostamassa laitavasemmistolaista Jeremy Corbynia työväenpuolueen johtoon.

Suomen opiskelijapolitiikka on toistaiseksi ollut ehkä yllättävänkin rauhallista. Näyttää kuitenkin siltä, että nuorten velkaantuneisuus kasvaa täällä jatkossa opintolainojen ja asuntolainasäästämisen kautta. Jatkossa suomalaisillakin opiskelijoilla sekä on velkaa, että he säästävät säästötilille voidakseen ottaa lisää velkaa. Tämä yhdistyy epävarmuuteen työpaikoista, tutkinnon arvosta, sivistyksen arvostuksesta ja eläkejärjestelmän kestävyydestä.

Aika vähän on puhuttu siitä, miten jatkuva velallisuus vaikuttaa ihmisten käytökseen, terveyteen tai jopa itseymmärrykseen. Jaakko Vuori kirjoitti taannoin Niin & näin -lehdessä (2/2015, s. 132-133), että velka alistaa tulevaisuuden menneisyyden vangiksi. Velvollisuus menneisyydessä otetun velan takaisin maksuun rajoittaa valinnanvaraa tulevaisuuden suhteen. "Velkavankeus" ei nykyään ole konkreettista vankeutta, vaan tarkoittaa materiaalisen valinnanvaran ja henkisten näköalojen kapenemista. Yhdysvalloissa ja Britanniassa velkataakka painaa jo selvästi opiskelijoita ja vastavalmistuneita.

Turhautuminen on suomalaisten opiskelijoiden parissa myös kasvussa politiikan tekotapoihin, tyyliin, ja setien ja tätien saneluun. Tilannetta kiristää myös yliopistojen yhä tylympi ja etäisempi johtamistyyli, jossa opiskelijoiden ja henkilökunnan edustajilta pyritään jatkuvasti viemään valtaa ja keskittämään sitä yhä harvemmille keskushallinnon johtajille. Samalla kun puhutaan norminpurkutalkoista, yliopistoissa byrokratia vain kasvaa.

Tarvittavat osatekijät yliopisto-opiskelijoiden radikalisoitumiseen alkavat olla kasassa myös Suomessa.

Aivan heti radikalisoitumista ei kuitenkaan Suomessa tapahdu. "Koulutuksesta ei leikata" -lupauksensa pettäneet poliitikot edustavat hallituspuolueita, joiden yhteen laskettu kannatus on yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa muutenkin verrattain alhainen. Protesti kanavoitunee lähinnä tämänhetkisten oppositiopuolueiden hyväksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Opiskelijoiden radikalisoitumisen todennäköisyys kuitenkin kasvaa Suomessakin lähivuosina.