Britannian EU-ero: valheiden kautta voittoon

EU:sta eroamista haluavien voittoon päättynyt Britannian kansanäänestys käytiin väärien käsitysten vallitessa. Tuoreen kyselyn mukaan 40 % briteistä ei tiedä, että Euroopan parlamentin jäsenet valitaan suoralla kansanvaalilla. Tämä ei ole ihme, sillä Britanniassa media, poliitikot ja muut yhteiskunnalliset keskustelijat ovat vuosikymmenet meuhkanneet "vaaleilla valitsemattomista" (unelected) Brysselin byrokraateista. Tämä siitä huolimatta, että ylintä päätösvaltaa EU:ssa käyttävät vaaleilla valittu parlamentti ja jäsenmaiden kansanvaltaiset hallitukset.

Kansanäänestyksen tulos oli hyvin tiukka, 52-48 eroa vaativien hyväksi. Käytännössä kansa jakautui kahtia. Voiton takaa löytyy valheita, kansankiihotusta, yli 50-vuotiaiden änkyröintiä ja kyynisen eliitin laskelmointia. Mitä tulos merkitsee Euroopan unionille?

Erokampanjan talousvalheet

EU:n vastainen kampanja käytti hyväkseen ihmisten kyvyttömyyttä suhteuttaa suuria lukuja, eli rakensi koko kampanjan pääargumentin sen varaan, montako miljoonaa puntaa Britannia maksaa unionille viikossa. Tätä lukua ei suhteutettu mihinkään.

Kyse on 1,2 %:sta Britannian julkisista menoista. Britannia maksaa isomman osuuden julkisista menoistaan kehitysapuna Euroopan ulkopuolelle: nettomaksu EU:lle on 8,8 miljardia puntaa vuodessa, kehitysapu 12,2 miljardia puntaa. Tämä 1,2 % eurooppalaisille kumppaneille on siis ilmeisesti liikaa ja monien mielestä riittävä syy erota EU:sta. Erokampanja jätti kätevästi myös mainitsematta, että vaikka Britannia eroaisi EU:sta, siltä todennäköisesti vaaditaan jonkinlaista maksua vastineeksi pääsystä EU:n sisämarkkinoille.

Arvostetun Chatham House -tutkimuslaitoksen raportissa Britain, the EU and the Sovereignty Myth todetaan ytimekkäästi (s. 16-17) se, miksi EU:sta eroaminen on Britannialle taloudellisesti huono juttu. Britannian vienti EU:hun muodostaa paljon suuremman osuuden maan kansantaloudesta kuin muiden EU-maiden vienti Britanniaan niiden yhteenlasketusta kansantaloudesta. Britannialla on EU:sta erottuaan tulevissa neuvotteluissa selkeä altavastaajan asema, eikä muilla EU-mailla ole erityistä intressiä tehdä merkittäviä myönnytyksiä. Mikäli Britannia haluaa jatkossakin pääsyn sisämarkkinoille, sen pitää edelleen hyväksyä EU-sääntely suurimmalta osin, mutta sillä ei ole päätösvaltaa sääntöjen muotoilussa.

Kummallisia maahanmuuttoluuloja

Suomesta katsottuna kummalliselta vaikuttaa myös EU:sta eroamisen kannattajien toinen pääargumentti eli maahanmuutto, sillä vastustus kohdistui nimenomaan EU:n sisäiseen maahanmuuttoon. Kieltämättä Britannia on ollut suuren maahanmuuton kohde Keski- ja Itä-Euroopan EU-maista, mutta kyse on ollut lähinnä työperäisestä maahanmuutosta. Näiden maahanmuuttajien on laskettu olevan nettoveronmaksajia, eli he ovat maksaneet enemmän veroja Britanniaan kuin saaneet sosiaalitukia sieltä (Chatham Housen raportti, s. 13).

Britit keskimäärin luulevat, että maan väestöstä 15 % on EU-maista tulleita maahanmuuttajia, kun oikea osuus on 5 %. Britannian EU-eron kannattajien arvaus oli keskimäärin vielä isompi eli 20 %. Britit keskimäärin myös arvaavat, että EU:sta tulevat maahanmuuttajat muodostavat neljäsosan kaikista maahanmuuttajista (oikea osuus on 37 %). Tästä voisi päätellä, että britit keskimäärin luulevat 60 %:n Britannian väestöstä olevan ensimmäisen polven maahanmuuttajia, kun oikea luku on reilu 10 %.

Muiden kuin EU-kansalaisten maahanmuuttoa Britannia on voinut koko ajan rajoittaa miten haluaa, koska maa ei kuulu Schengen-alueeseen. Tältä osin ero EU:sta ei muuta asioita mitenkään.

Ei liene yllättävää, että britit myös yliarvioivat Itä- ja Keski-Euroopasta tulevan ja aliarvioivat Länsi-Euroopasta tulevan maahanmuuton määrää. Lisäksi joka seitsemäs britti luulee, että 30 % maasta maksettavista lapsilisistä maksetaan muissa EU-maissa asuville, ja joka neljäs luulee tämän luvun olevan 3 %. Oikea luku on 0,3 %

Samantyyppinen valheellinen retoriikka on myös saanut britit keskimäärin luulemaan, että EU:n budjetista 27 % menee hallintokuluihin, kun todellinen luku on 6 %. Pitäisi kai olla tyytyväinen, että Britannian EU-eroa vaatineen kampanjan levittämien valheiden ja vihanlietsonnan määrästä huolimatta sentään puolet briteistä oli EU:ssa pysymisen kannalla.

Täysivaltaisuusmyytti

Se, mitä kansalle ei Britanniassa eikä oikein Suomessakaan kerrota, on, että ilman unioniakin tarvitaan joka tapauksessa huomattavasti Euroopan maiden välistä yhteistyötä monissa kysymyksissä. Ilman unionia ne ratkaistaisiin nykyistä sekavammissa ja suljetuissa kansainvälisissä neuvotteluissa, byrokraattisemmin ja epädemokraattisemmin. Tämähän on juuri se tapa, jolla kansainvälisiä asioita ratkottiin ennen unionia ja muutoinkin ratkotaan unionin ulkopuolella.

Unionin käymiä ACTA-, CETA- ja TTIP-sopimusneuvotteluja on sinänsä aiheellisesti syytetty avoimuuden puutteesta. Huomaamatta jää, että aikaisemmin kauppasopimusneuvotteluissa ei ole ollut minkäänlaista avoimuutta. Jos ACTA-sopimusta olisi neuvoteltu perinteisesti erikseen yksittäisten maiden välillä, se olisi hyväksytty. Ainoastaan Euroopan parlamentin olemassaolo demokraattisena ja kansalaisyhteiskunnan mielipidettä heijastavana elimenä mahdollisti ACTA-sopimuksen kaatumisen. Esimerkiksi Suomen hallitus oli jo hyväksynyt sopimuksen.

Chatham Housen raportissa puhutaankin "täysivaltaisuusmyytistä". Erokampanja esitti asian niin, että EU on Britannian täyttä toimintavapautta rajoittava päätekijä. Oikeasti päätekijät ovat Britannian riippuvuus kansainvälisestä kaupasta, turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö ja kehittyvien maiden nousu. Britannia on esimerkiksi halunnut avata palvelualojen markkinoita. EU:ssa tavoite on edennyt, joskin hitaasti. EU:n ulkopuoliset kehittyvät maat sen sijaan ovat palvelualojensa suhteen hyvin protektionistisia. Tämä tietysti haittaa Britannian talouden kasvumahdollisuuksia. EU:n ulkopuolella Britannia on vielä aiempaakin heikommassa asemassa neuvotellessaan vapaammasta kaupasta.

Nykyisessä keskinäisriippuvaisessa maailmassa valtion täysivaltaisuus on hyvin teoreettista. Olennainen kysymys on, minkälaista kansainvälistä yhteistyötä maan kannattaa tehdä voidakseen kehittää elintasoaan ja varmistaa turvallisuutensa. On hyvin vaikea nähdä järkiperusteita sille, että Britannialla menisi tässä suhteessa paremmin EU:n ulkopuolella kuin sisällä.

Epädemokraattinen Britannia haukkuu "epädemokraattista" EU:ta

On surkuhupaisaa, että juuri Britanniassa meuhkataan EU:n epädemokraattisuudesta, kun maan oma vaalijärjestelmä on aivan karmea. Yhden hengen vaalipiirit johtavat siihen, että valtava määrä ääniä menee hukkaan. Britannian EU-vastainen itsenäisyyspuolue, liberaalidemokraatit ja vihreät saivat vuoden 2015 parlamenttivaaleissa yhteensä 24,3 % äänistä, mutta vain 1,6 % paikoista parlamentin alahuoneeseen.

Itsenäisyyspuolue tarvitsi 3,8 miljoonaa ääntä saadakseen yhden paikan parlamenttiin, kun taas konservatiivipuolueelle irtosi yksi paikka kutakin 34 000 ääntä kohti. Parlamentin ylähuoneessa taas istuu elinikäisen aatelisarvon saaneita virkamiehiä, poliitikkoja ja liike-elämän vaikuttajia, sekä tietenkin piispoja ja perinnöllistä aatelistoa.

Viimeviikkoisessa kirjoituksessani oioin lukuisia unionin hallintoon liittyviä väärinkäsityksiä, joita juurikin EU-vastaiset voimat ovat levittäneet. Vertasin myös EU:n toimintaa sen jäsenmaiden käytäntöihin ja totesin, että EU on verrattain toimiva demokratia.

Yli 50-vuotiaat ratkaisivat tuloksen

Äänestystuloksen ratkaisivat erityisesti eläkeläiset, vähän koulutetut ja maaseudulla asuvat. Äänestyspäivänä tehdyssä kyselyssä yliopistokoulutuksen saaneista 71 % kannatti EU:ssa pysymistä, vähemmän koulutetuista 45 %. Saman kyselyn mukaan alle 50-vuotiaat kannattivat selvin luvuin EU:ssa pysymistä, yli 50-vuotiaat eroamista.

Suurten ikäluokkien suurilukuisuus ja äänestysinto ratkaisivat. Nuoria todella rankaistiin heidän perinteisesti laimeammasta äänestysaktiivisuudestaan. Britannian äänestystulos osoittaa, miksi jokaisen on tärkeää äänestää silloin kun se mahdollisuus tarjotaan. Sinänsä kansanäänestyksen aktiivisuus nousi korkeaksi, jopa korkeammaksi kuin parlamenttivaaleissa.

Huomionarvoista on myös se, että Skotlanti ja Pohjois-Irlanti äänestivät unioniin jäämisen puolesta. Irlannin ja Pohjois-Irlannin välisestä rajasta tuleekin kovin hankala EU:n ulkoraja, jota on vaikea valvoa. Britannian EU-ero lisännee jännitteitä alueella, jossa on historiaa terrorismiksi asti kärjistyneistä etnisistä, uskonnollisista ja poliittisista kiistoista. Skotlannissa saatetaan päätyä uuteen itsenäistymistä koskevaan kansanäänestykseen. Britannia saattaa kokea myös oman sisäisen hajoamisensa.

Juuri kun Eurooppaan on ollut syntymässä rajat ylittävä kansalaisyhteiskunta, joka olisi paras turva niin sotaa kuin taloudellista harvainvaltaakin vastaan, brittieläkeläiset haistattivat pitkät rauhanomaiselle yhteistyölle. Surullistahan tämä on.

Ylhäältä johdettu erokampanja

Eron kannattajat yrittivät antaa kuvan, että erokampanja olisi ruohonjuuritason kansannousu. Sitä se ei ollut. Britannian EU-kansanäänestykseen liittyvässä kampanjassa valta oli eri puolueiden poliitikoilla, jotka johtivat sekä eroa että pysymistä kannattavaa kampanjaa. Kumpikin kampanja käytti hyödykseen suurta mediavaltaansa ihmisten propagoimiseksi, ja erityisesti eroa vaativa kampanja kunnostautui vääristelevässä, valheellisessa ja vihamielistä ilmapiiriä lietsovassa propagandaviestinnässä.

Kampanjassa onkin pureskeltavaa kaikille suoraa demokratiaa ihannoiville. Suoran demokratian, kuten kansanäänestysten, väitetään usein lisäävän kansalaisten valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia. Teknisestihän näin toki on, kun kansalaiset saavat äänestää suoraan konkreettisesta asiakysymyksestä. Mutta kenellä itse asiassa oli valta?

Kansalaiset eivät tehneet päätöstään ihanteen mukaisesti järkiperäisen julkisen keskustelun tuloksena, vaan tunteita lietsovan identiteettipolitiikan ilmapiirissä ja täysin olemattomin ja väärin tiedoin siitä, miten EU toimii ja mitä se Britannialle merkitsee.

Valehtelun ja vihanlietsonnan kyllästämien, toiveajatteluun ja Britannian siirtomaasuuruuden ihannointiin uppoutuneiden kärttyisten eläkeläisten äänestyskäyttäytymisen ymmärtää. Sen ymmärtää myös pääministeri Margaret Thatcherin 1980-luvulla katkeroittamien entisten kaivos- ja telakkatyöläisten kohdalla. Samoin on ymmärrettävää, että se osa nuorista ja vähän vanhemmistakin, joka ei ole kunnolla pärjännyt yhteiskunnassa, ja jonka sukupolven nämä samat kärttyiset eläkeläiset ovat pettäneet, etsii turhautumiselleen ja vihalleen kohdetta. He ovat löytäneet vihalleen kohteen EU:sta ja maahanmuutosta, kun tämä viholliskuva on heille tarjottimella tuotu.

Mutta miksi merkittävä osa Britannian konservatiivisesta poliittisesta ja taloudellisesta eliitistäkin kannatti EU:sta eroamista? Miksi he ovat syöttäneet Britannian vähäosaisille vihakertomusta ja kansallismielistä pajunköyttä?

Kyyninen eliitti ajoi eroa

Yksinäinen Britannia on jatkossa heikko neuvotellessaan yhdessä koko EU:n kanssa. Luultavasti EU-eroa kannattaneen eliitin ideana onkin, että Britannia pyrkii jatkossa kahdenkeskisiin sopimuksiin yksittäisten EU-maiden kanssa ja ohittaa EU:n. Tämä merkitsee siis juuri sellaista hajota ja hallitse -politiikkaa, jota Vladimir Putinin johtama Venäjä harjoittaa tällä hetkellä EU-maihin nähden.

Ajatteluun kuuluu myös se, että Britannian EU-ero rohkaisisi euroskeptikkoja muissakin maissa, jolloin EU kokonaisuutena heikkenisi, yhteisrintama rakoilisi ja yhä useampi maa olisi yhä useammissa asioissa valmis tekemään Britannian kanssa kahdenkeskisiä sopimuksia. Tämä edelleen murentaisi unionia ja kasvattaisi Britannian vaikutusvaltaa. Kyse on siis hyvin kyynisestä kansallismielisestä politikoinnista, jossa liittolaismaiden kanssa tehtävää yhteistyötä katsotaan vain hyödyn näkökulmasta, ei itseisarvona.

Tavallisten kansalaisten vain täytyisi ymmärtää, etteivät kansainvälisten suuryritysten vallankäyttö, globalisaation paineet ja rajatylittävät ongelmat häviä yhtään mihinkään, vaikka EU heikkenisikin. Kansainvälinen talousjärjestelmä on joka tapauksessa ylikansallisesti järjestäytynyt. Vain EU:n kaltainen ylikansalliseen demokraattiseen päätöksentekoon perustuva yhteisö kykenee, edes periaatteessa, toimimaan vastapainona. Tällä hetkellä tämä näkyy hyvin EU:n neuvotellessa tietosuojasta yhdysvaltalaisten jättiyritysten kanssa.

Britannian konservatiivieliitin EU-kriitikot eivät aja eroa unionista saadakseen kansalle lisää valtaa, vaan suojatakseen Lontoon Cityä ja siihen kytkeytyneitä veroparatiisteja EU:ssa kasvavalta veronkierron vastaiselta ilmapiiriltä. He haluavat myös päästä eroon kiusallisista työntekijöiden oikeuksista, joihin EU:n puitteissa on sitouduttu.

He painottavat ylikansallisuuden sijaan hallitustenvälisyyttä pitääkseen vallan kapean eliitin käsissä. He pyrkivät estämään todellisen demokraattisen kansalaisyhteiskunnan syntymisen Euroopassa, jotta hallituseliitit yhdessä teollisuuspamppujen kanssa voisivat neuvotella suljettujen ovien takana. Näin juuri kävisi, jos EU purkautuisi.

Rauhanliiton merkitys

Aloittelevana historiantutkijana en voi liikaa painottaa sitä, että Euroopan unioni on pohjimmiltaan rauhanjärjestö. Euroopan unionin presidentti Herman Van Rompuy kertoi vastaanottaessaan unionin saaman Nobelin rauhanpalkinnon, miten hän selittäisi unionin idean Alfred Nobelille: "ei vain rauhankongressi, vaan pysyvä rauhankongressi".

Rompuy osui asian ytimeen. Pysyvät kansainväliset instituutiot ovat ehdottoman tärkeitä rauhan ja vakauden ylläpitämiseksi. Ensimmäinen ja toinen maailmansota johtuivat pitkälti riittävän tukevien kansainvälisten yhteistyörakenteiden puuttumisesta.

Sotien jälkeen tämä ymmärrettiin, ja siksi 1940-1950-luvuilla perustettiin YK, Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (nykyinen EU), Euroopan neuvosto, WEU, Maailmanpankki, Maailman valuuttarahsto, GATT-sopimusjärjestelmä, OEEC (nyk. OECD) ja Nato. Ne perustettiin, koska tiedettiin, että ilman tällaisia yhteistyörakenteita läntinen maailma ajautuisi taas kaaokseen ja kurjuuteen. Mikään ei ole tältä osin muuttunut.

Britannian EU-ero ei yhteistyöjärjestelmää vielä romahduta, mutta heikentää niitä jonkin verran ja lisää siten epävakautta.

Unionin tulevaisuus

En usko, että Britannian EU-erosta syntyy dominoefektiä, joka hajottaa koko unionin. Britanniassa yliarvoidaan Manner-Euroopassa olevan EU-kriittisyyden määrää ja laatua. Vaikka esimerkiksi Puolaan on tunnetusti saatu EU-änkyrä hallitus, maassa on samaan aikaan nähty satojen tuhansien ihmisten EU-myönteisiä mielenosoituksia, joissa Euroopan liput ovat liehuneet. Keski- ja Itä-Euroopan maat ovat myös EU:ssa nettosaajia, eli monet kansan elintasoa parantavat hankkeet rahoitetaan siellä eurooppalaisten yhteisillä rahoilla.

Britannian kansanäänestystä koskevassa keskustelussa oli myös silmäänpistävää se, että kaikki osapuolet pitivät euroa suurena virheenä ja kiittelivät, ettei Britannia ole osa sitä. Vaikka euromaissakin toki arvostellaan euroa, ei mitään eroamishankkeita juuri nyt ole vireillä. Euromaiden talouskin on pitkälti kasvu-uralla. Suomihan on tässä ollut poikkeus, mutta nyt täälläkin lähti talouskasvu käyntiin. Todennäköisesti seuraavina vuosina euron asema yhteisvaluuttana vain vakiintuu entisestään eikä suinkaan heikkene.

Sen sijaan on selvää, että rasistiset ja Vladimir Putinin Venäjän kaltaista autoritaarista hallintoa haikailevat voimat nostavat yhä enemmän päätään Euroopassa. Seuraavien vuosien aikana leijonanosa eurooppalaisesta julkisesta keskustelusta pyörii edelleen maahanmuutto- ja EU-änkyröiden vaatimusten ympärillä. Tämä käy tolkun ihmisten hermoille, ja eteenpäin menemisen sijaan politiikka jää polkemaan paikalleen.

Britannian EU-ero jättää Euroopan yhä alttiimmaksi Vladimir Putinin Venäjän sekä Kiinan ja Turkin kaltaisten autoritaaristen nousevien suurvaltojen hajota ja hallitse -politiikalle.

Cameronin epäonnistuminen

Kun Britannia viimeksi äänesti unionissa pysymisestä vuonna 1975, maa oli jo silloisen EEC:n jäsen. Liittyminen tapahtui ilman kansanäänestystä, mutta hajallaan olleen työväenpuolueen pääministeri Harold Wilson halusi yhdistää puolueensa rivit ja järjesti kansanäänestyksen. Brittihistorioitsija Vernon Bogdanor arvioi taannoin: "[Pääministeri David] Cameronin tavoitteena on toistaa Harold Wilsonin menestys vuosina 1974-1975, jolloin myös hän neuvotteli jäsenyysehdot uudelleen ja järjesti kansanäänestyksen, jossa kaksi kolmasosaa kannatti Euroopassa pysymistä."

Cameron epäonnistui surkeasti. Hänen puolueensa on hajalla, ja Britanniakin saattaa hajota. Ei ihme, että hän on ilmoittanut eroavansa.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa kiteytettiin asia hyvin: "Kansallisten päättäjien ikiaikainen nautintaoikeus on ollut se, että he voivat syytellä unionia omista epäonnistumisistaan luottaen, että väitteitä ei jakseta tarkistaa. Tämän toiminnan seurauksista tuli nyt opetus Britanniasta. EU-vastaisten voimien populistinen ruokkiminen tuottaa pieniä voittoja. Mutta kun syötettävä vahvistuu, se syö ruokkijansa. Cameron sai mitä tilasi."

Eipä sillä, myös Helsingin Sanomat on uutisoinut brittilehdistön levittämiä EU-myyttejä väitteitä tarkistamatta, kuten muutkin suomalaislehdet.

Karhunpalvelus Suomelle

Suomen turvallisuustilannetta Britannian EU-ero heikentää. Britannia voi jatkossa omien kapeiden etujensa puitteissa poiketa EU-maiden rintamasta suhteissaan Venäjään. Suomi joutuu yhä hankalampaan koloon. Koska Britannia on Suomen tärkeä kauppakumppani, Venäjä saa yhden pelimerkin lisää Suomen kiristämisessä.

Suomella ei ole sellaista neuvotteluvoimaa, jolla Britannia voi toivoa kykenevänsä pelaamaan EU:n ulkopuolella. Suomi vastaa asukasluvultaan, ja ennen pitkää taloutensa kooltakin, yhtä kiinalaista miljoonakaupunkia. Euroopan unioniin kuuluminen on kehittyvien maiden vaurastuessa ja voimistuessa Suomelle yhä vain tärkeämpää.

Britanniakin heikentyy ennen pitkää EU:n ulkopuolella. Ennen lopullista heikentymistään se ehtii kuitenkin harjoittaa Euroopan kansoille haitallista hajota ja hallitse -politiikkaa, ja pelailla omia pelejään Euroopan vaikutusvallan ja turvallisuustilanteen kustannuksella.

Sotaveteraani-isoisäni puhui vielä viimeisinä vuosinaan, ettei ikinä anna anteeksi Britannialle sitä, että maa julisti Suomelle sodan itsenäisyyspäivänä 6.12.1941. Britannian EU-ero on vähintäänkin suurin maan Suomelle tekemä karhunpalvelus tuon päivän jälkeen. Näissä merkeissä muistan päivämäärän 23.6.2016.