Kaatoiko populismi Guggenheimin?

Helsinkiin ehdotettu Guggenheim-taidemuseo kaatui kaupunginvaltuuston päätöksellä toistaiseksi. Guggenheim-säätiön yhdysvaltalaisen edustajan mielestä "globalisaation vastustus" selittää ehdotuksen hylkäämisen. Tuliko Guggenheimista siis osa samaa jatkumoa Brexitin ja Donald Trumpin vaalivoiton kanssa – kansallismielinen populismi päihitti kansainvälisen yhteistyön?

Yhdysvalloista katsoen voi näyttää tältä. Puuttumaan jää suomalainen näkökulma.

Talvivaara, länsimetro ja Guggenheim

Nähdäkseni Guggenheimin kaatumisen taustalla oli kotimainen uskonpuute päättäjien kykyyn arvioida kalliiden julkisten investointien järkevyyttä. Runsaasti kalliita pieleenmenoja on ilmennyt viime vuosina tietojärjestelmähankkeista Talvivaaraan. Helsinkiläisten enemmistö ei halunnut länsimetron lisälaskujen päälle Guggenheim-laskua.

Toki populistipuolella keskusteluun vedettiin myös hämyinen identiteettipolitiikka antiamerikkalaisuuksineen.

Vasemmisto äänesti varsin yksimielisesti vastaan, kuten myös perussuomalaiset. Vihreät hajosi vastaan äänestäneeseen aktivistisiipeen – Leo Stranius, Emma Kari, Otso Kivekäs, Outi Alanko-Kahiluoto – ja puolesta äänestäneeseen kulttuurisiipeen – Hannu Oskala, Jukka Relander, Irina Krohn. Kokoomus hajosi vastaavasti puoltaneeseen liberaalisiipeen – Laura Rissanen, Jaana Pelkonen – ja vastaan äänestäneisiin kansalliskonservatiiveihin – Wille Rydman, Harry Bogomoloff. Tämä tyypittely on tosin aika karkea.

Äänestysjakaumaa katsoessa ymmärtää, että Guggenheimin kaatumista selitettäessä viitataan globalisaation vastustamiseen. Mutta se, miksi juuri tämän hankkeen kohdalla tämä retoriikka tuli esille näin voimakkaasti, ja miksi valtuuston enemmistö kääntyi hanketta vastaan, johtuu ensisijaisesti muista syistä.

Länsimetron ja yleiskaavakiistelyn myötä oli syntynyt ilmapiiri, että joku hanke pitää näyttävästi torpata ennen ensi kevään kunnallisvaaleja. Se oli nyt Guggenheim, mutta olisi voinut olla jokin muukin.

Pullantuoksu puuttui

Jossain mielessä voisi humoristisesti sanoa, että Guggenheimin kaataminen oli vihervasemmistopopulistien kosto keskuspuistosta, Malmin lentokentästä ja kaikesta Sipilän hallituksen tekemästä, sekä konservatiivipopulistien kosto kaupunkibulevardeista ja homoavioliitoista.

Tämä on kuitenkin aika kevyttä sanailua.

Ei suomalaisilla ollut juuri mitään käsitystä Guggenheimista ennen vuotta 2011. Yleissivistyneemmät ehkä tiesivät tällaisen museoketjun olemassaolosta, joku oli ehkä käynytkin. Viiden vuoden aikana Guggenheim-kampanja on onnistunut ihan oma-aloitteisesti tahraamaan koko brändin Suomessa täysin. Että miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Kampanjalta oli virhe lähteä liikkeelle pankkiiri-, miljonäärimesenaatti- ja viestintätoimistovetoisesti. Jotenkin näiden hyvin verkostoituneiden takapirujen junailu tuo mieleen ihan muuta kuin pullantuoksuisen kulttuuriprojektin. Suomessa kaikista hankkeista pitää tulla mieleen kotikutoisuus ja mummonmökki. Tästä ei nyt sitä vaikutelmaa tullut.

Guggenheim oli kulttuurialan Alexander Stubb. Liian valkoiset hampaat, liian siloiteltu imago. Suomeen sopimaton. Tämä imago oli kuitenkin omatekoinen, ei väistämättömyys. Sen nyt ymmärtää, ettei yhdysvaltalaisessa säätiössä välttämättä ymmärretä näitä asioita, mutta suomalaiset promoottorit eivät näemmä myöskään ymmärtäneet.

Oliko Guggenheimin kaatuminen jälleen yksi esimerkki populismin noususta? Ehkä, osittain, mutta populismin vastustaminen ei ollut yksinään riittävä syy kannattaa kyseistä hanketta.

Media ja Guggenheim

Guggenheim-kiista tarjoaa mahdollisuuden myös median kriittiseen tarkasteluun.

Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Nelosen omistavan Sanoma Oyj:n hallituksessa istuu yhtiön suuromistajiin kuuluva Rafaela Seppälä. Hän istuu myös suomalaisen Guggenheimin tukisäätiön hallituksessa.

Salaliittoja epäilevän sopii nyt kaivaa esille Sanoman medioiden Guggenheim-jutut viime vuosien ajalta. Näkyykö vääristymiä johonkin suuntaan? Minä en ainakaan ole viime viikkoina huomannut mitään.