202124.5.
0

Kuntavaalit 2021

Avainsanat: Vaalit

Olen helsinkiläinen 33-vuotias filosofian maisteri (pääaineena Suomen ja Pohjoismaiden historia). Valmistelen Helsingin yliopistolla väitöskirjaa luonnontieteiden popularisoinnin historiasta. Työskentelen erilaisissa historian alan tieteellisissä tutkimustehtävissä.

Olen taustaltani helsinkiläinen yksinhuoltajaäidin poika. Asuin Kalliossa vuoteen 2017, jolloin muutin Hermanniin avopuolisoni kanssa. Viime vuosina väitöskirjantekijänä arkeeni on kuulunut muun muassa tutkimustyötä, kirjoittamista ja tieteellisissä konferensseissa käymistä. Vuosina 2019-2020 sairastin kivessyövän, josta olen jo toipunut.

Olen itseoppinut tietopolitiikan asiantuntija. Olen koko aikuisikäni ollut mukana digitaalisia oikeuksia koskevassa kansalaistoiminnassa. Olin vuosina 2016-2018 Effi ry:n hallituksen jäsen. Olen ollut muun muassa kuultavana eduskunnan valiokunnissa sekä jäsenenä ministeriön asettamassa työryhmässä.

Harrastan politiikkaa Vihreissä, tarkemmin Tieteen ja teknologian vihreissä eli Viitteessä, sen Helsingin paikallisjärjestössä. Olen Vihreiden tietoyhteiskuntatyöryhmän jäsen. Olin mukana puolueen äskettäin hyväksytyn tietopoliittisen ohjelman valmistelussa, ja toimittamassa työryhmän julkaisua Ihmislähtöinen ja kestävä digitalisaatio: vihreiden tietopoliittisen ohjelman taustaselvitys 2021.

Olin Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsen vuosina 2017-2019.

Poliittiset perusnäkemykset

Yleisesti politiikassa kannatan vapauden lisäämistä sekä kontrollin ja holhouksen vähentämistä. Jokaisen on saatava elää siten kuin haluaa, kunhan ei vahingoita muita. Holhouksen vähentäminen ei merkitse hyvinvointivaltion alasajoa vaan ihmisten kunnioittamista yksilöinä, jotka ovat itse parhaita omien tarpeidensa tuntijoita.

Poliittinen kiinnostukseni kohdistuu ennenkaikkea perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen valvomiseen. Siinä on politiikan ydin. Poliittinen keskustelu pyörii liikaa epäolennaisten pikkuasioiden ympärillä. Tarvitaan keskustelua suurista asioista ja merkittävistä arvokysymyksistä. Edellä sanotun perusteella luonnehtisin itseäni liberaaliksi.

Olen sitoutunut myös tieteelliseen ja järkiperäiseen ajattelutapaan politiikassa. Politiikassa tarvitaan suuntautumista tulevaisuuteen. Tärkein tulevaisuutta koskeva uhka on tietysti ilmastonmuutos, jota on hillittävä tieteeseen perustuen.

Minua ei kiinnosta eturyhmäpolitiikka. En ole politiikassa ajaakseni toisen kaltaisteni, vaikkapa nyt historiantutkijoiden etua. Yleensä ei ole myöskään mitään yhtenäistä, “kansallista etua”, vaan Suomessa on erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia tavoitteita maan tulevaisuuden suhteen. Olen politiikassa tuodakseni sinne oman liberaalin, ihmisoikeuksia ja ympäristön kestokykyä tukevaa poliittisen näkemykseni.

Kuntavaalit

Kuntapolitiikassa minua kiinnostavat tällä hetkellä erityisesti seuraavat teemat:

1. Sosiaali- ja terveyspalvelut turvattava Helsingin omilla ehdoilla

Helsinki kehittää koko ajan sosiaali- ja terveyspalveluja, vaikka tämä jää helposti julkisuudessa huomioimatta. Olen nähnyt tämän toimiessani sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsenenä vuosina 2017-2019. Minusta yritykset sopivat palveluntuottajiksi siinä missä kuntakin. Helsinkiin mahtuu hyvin sekä kaupungin omaa tuotantoa että ostopalveluja, palvelusetelimalleja ja monenlaisia kokeiluja. Toivottavasti niistä edes osa tuo myös säästöjä.

Hyviä palveluita voi tuottaa yhtä hyvin julkinen kuin yksityinenkin taho. Julkisella rahoituksella varmistetaan, että palvelut ovat yhdenvertaisesti kaikkien saatavissa. Ei ole mitään syytä sulkea yrityksiä palveluiden tuottamisen ulkopuolelle. Laadukkalla kilpailutuksella estetään sellainen tilanne, että jotkin yritykset pääsisivät monopolimaiseen asemaan tai muutoin korottamaan hintoja liiaksi. Tähän auttaa myös se, että ylläpidetään kaupungin omaa tuotantoa, jonka kustannukset toimivat vertailukohtana ostopalvelujen kustannuksille. Helsingissä tällainen monituottajamalli on jo arkipäivää, ja täällä on paljon hankintaosaamista.

Hallituksen sote-uudistus uhkaa kuitenkin heikentää juuri helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tasoa, joka on ollut hyvä muuhun Suomeen verrattuna. Muualla Suomessa uudistus saattaa parantaa sote-palveluita. Marinin hallituksen esittämä uudistus on kuitenkin parempi kuin Sipilän hallituksen esittämä, sittemmin kaatunut uudistus. Marinin hallituksen uudistuksessa Helsingille tehdään erillisratkaisu, joka säilyttää perusterveydenhuollon Helsingin käsissä. Sitä ei siis siirretä maakuntatasolle samalla tavalla kuin muualla. Tämä onkin oikein, sillä Helsinki on asukasluvultaan yksinään suurempi kuin useimmat maakunnat.

Sote-uudistus on oikeastaan jo tapahtunut hallituksista riippumatta. Paikallisesti on tehty erilaisia, paikallisten tarpeiden mukaisia ratkaisuja. Joillain alueilla on otettu käyttöön eräänlainen maakuntatason malli (Eksote, Essote, Siun sote jne.). Jotkut kunnat ovat ulkoistaneet palvelut yritysten toteutettaviksi. Helsinki on toteuttanut uudistuksen, jossa toimipisteet on jaettu terveys- ja hyvinvointikeskuksiin, perhekeskuksiin ja seniorikeskuksiin. Mitään valtavaa valtakunnallista sote-uudistusta ei tarvita. Maakuntatasoisille sote-alueille pitäisi kuitenkin valita valtuustot suoralla kansanvaalilla, koska ne pyörittävät käytännössä suurta osaa alueen verorahoista.

Jos hallituksen esittämä laaja sote-uudistus kuitenkin toteutetaan, maakunnille pitää antaa verotusoikeus. Maakuntia ei ole mitään järkeä perustaa, jos niille ei anneta oikeutta päättää rahoituksestaan. Yksityisten palvelutuottajien hyödyntämistä ei pidä sote-uudistuksen yhteydessä rajoittaa. Päin vastoin, yksityisen puolen resurssit pitäisi ottaa hyötykäyttöön nykyistä tehokkaammin.

2. Rakennetaan tiivistä kaupunkia viheralueet säilyttäen

Kaupunkisuunnittelussa kannatan linjaa, jonka Facebook-ryhmä Lisää kaupunkia Helsinkiin, muiden muassa, on tuonut laajempaan tietoisuuteen. Tämä tarkoittaa tiivistä kerrostaloasumista, jotta ympäröivät viheralueet säästyvät rakentamiselta. Asumisen, työpaikkojen ja palveluiden pitää sijaita vierekkäin, jotta kävelystä tulee ensisijainen liikkumismuoto. Joukkoliikennettä pitää lisätä, koska autot vievät liikaa tilaa, kun Helsingin asukasmäärä kasvaa. Asumisen hinnan nousua pitää hillitä rakentamalla enemmän asuntoja ja huolehtimalla myös tuetusta asuntotuotannosta.

Tämä on järkiperäistä politiikkaa, eikä mitään idealistista haahuilua. Ikääntyvä väestökin asuu mielellään siellä, missä palvelut ovat kävelymatkan päässä. Vanhetessaan joutuu usein luopumaan autosta, vaikka sellainen olisi aiemmin ollutkin. Nykymummo ei halua mummonmökkiin, vaan yhteisölliseen senioritaloon keskelle kantakaupunkia.

3. Kirjastoja digitalisoidaan ja kehitetään lähipalveluna

Kirjastojen luonnollinen rooli tietoyhteiskunnassa olisi jakaa ihmisille ilmaisia digitaalisia kopioita teoksista. Digitaalista lainaamista pitää huomattavasti helpottaa. Kirjastojen digitaalisia aineistoja pitää lisätä ja parantaa digitaalisia palveluja. Tämä ei kuitenkaan korvaa kirjastoja fyysisinä paikkoina. Kirjastojen ympärille voisi kehittää lisää monipuolista kulttuuriin, harrastuksiin ja kansalaisjärjestöihin liittyvää palvelutoimintaa sekä lasten ja nuorten toimintaa. Tästä näkökulmasta ne kannattaa pitää lähipalveluna ja nähdä aiempaa selkeämmin osaksi myös kasvatus-, koulutus- ja hyvinvointipalveluja.

4. Koulut: rahoitus tarpeen mukaan, puututaan kiusaamiseen, lisätään kieltenopiskelua, parannetaan ruokailua

Kouluissa pitää suunnata rahaa joustavasti niihin kouluihin, joissa sille on erityistä tarvetta joko tilapäisten tai pysyvämpien syiden vuoksi (erityistukea tarvitsevien oppilaiden määrä, vanhempien sosioekonominen asema jne.). Kouluissa pitää myös puuttua tehokkaammin kiusaamiseen, väkivaltaan ja häirintään.

Kieltenopetusta pitää vahvistaa, koska suomalaisten kielitaito on yksipuolistumassa. Pelkkä englanti ei riitä. Tarvitaan saksan, ranskan ja muiden EU-kumppaniemme kielten osaamista. Maahanmuuttajataustaisten kielitaitoa pitää hyödyntää nykyistä paremmin.

Samalla kun siirrytään kohti kasvispainotteisempaa ruokavaliota, on parannettava kouluruoan laatua lisärahoituksella. Maittava ruoka on koululaisten jaksamisen kannalta tärkeää.

5. Turvallisuus

Helsinkiläisten turvallisuudentunne on viime vuosina parantunut, joskin uusimmat tiedot ovat vuodelta 2018. Turvallisuus ei synny valvontakameroiden määrästä, vaan turvallisuudesta huolehtivien ihmisten läsnäolosta siellä, missä ihmiset liikkuvat. Tämä ei tarkoita pelkästään poliiseja ja vartijoita, vaan esimerkiksi kansalaisjärjestöjä ja viime kädessä jokaista, joka tuntee vastuuta naapurustostaan. Vastuun ottamiseen kannustavat taloudellinen ja sosiaalinen tasa-arvoisuus, toimivat yhteiskunnalliset turvaverkot ja se, että jokainen kokee voivansa vaikuttaa elinympäristönsä kehittämiseen.

Rikollisuuteen ajautuvat enimmäkseen pojat ja nuoret miehet, joilla on epävakaa kotitausta, vaikeuksia omien tunteiden ja käytöksen hallinnassa, vähäinen koulutus, heikko terveys sekä mielenterveys- ja päihdeongelmia. Ongelmien kasautumisen ennaltaehkäisy on tehokkainta rikollisuuden vähentämistä. Ennaltaehkäisyssä tarvitaan 1) Varhaista puuttumista päiväkodista alkaen. 2) Tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetuksen lisäämistä. 3) Alueiden eriarvoistumisen torjumista, kuten Helsingin Vihreiden vaaliohjelmassa on ytimekkäästi ilmaistu: “Torjutaan eriarvoisuutta tekemällä jokaisesta asuinalueesta hyvä paikka asua. Ehkäistään alueiden eriytymistä pitämällä huolta siitä, että kaikilta asuinalueilta löytyy monipuolisesti niin vuokra- kuin omistusasuntoja, laadukkaita palveluita ja viihtyisää ympäristöä.”

6. Avoimuus ja yksityisyys

Tietoyhteiskunnassa tieto pyrkii leviämään vapaasti. Usein se on hyvä asia. Avoin tieto tuo säästöjä tietojärjestelmien hankinnoissa ja parantaa politiikankin avoimuutta. Yksityisen tiedon pitää kuitenkin pysyä yksityisenä. Kaikkea tietoa, mitä voidaan kerätä, ei pidä kerätä. Jokaisen, joka liikkuu Helsingissä ja käyttää täällä palveluja, pitää pystyä vaikuttamaan siihen, mitä tietoja hänestä kerätään ja miten niitä käytetään.

Nykyisellään esimerkiksi lastensuojelun asiakirjat helposti ilmentävät asiakasperheen alisteisuutta viranomaistoiminnalle. Viranomaisten asiakirjamerkintöjä olisi mahdollista ja kenties toivottavaa kehittää suuntaan, jossa ne toimisivat keskustelevasti asiakkaan omien näkemysten kanssa.

Päätöksenteon avoimuutta voidaan lisätä esimerkiksi kilpailutusprosesseissa ja lautakuntien toiminnassa.

7. Raha ei ratkaise kaikkea

Helsingin talous on hyvässä kunnossa verrattuna useimpiin muihin Suomen kuntiin. Sekä kuntavero että kiinteistövero ovat Helsingissä muuhun maahan verrattuna alhaisia, joten niiden pienet korotukset voivat olla perusteltuja palveluiden turvaamiseksi. Toisaalta verojen alentaminenkin voi olla Helsingissä lähivuosina mahdollista, jos talous kasvaa koronan jälkeen nopeasti. Helsingillä on myös varaa ottaa lisää lainaa. Helsingin julkisten palveluiden kiireisimmät parannustarpeet liittyvät perusterveydenhuollon ja mielenterveyspalveluiden saatavuuteen sekä jalkautuvan sosiaali- ja nuorisotyön lisäämiseen. Näitä kannattaa rahoittaa riittävästi.

Sosiaali- ja terveysalalla sekä varhaiskasvatuksessa (päiväkodeissa) on merkittäviä palkankorotuspaineita. Niitä voi olla kuitenkin taloudellisesti vaikeaa toteuttaa. Helsingissä on kuitenkin muun muassa kohonneiden asumiskustannusten vuoksi jo merkittäviä vaikeuksia saada näiden alojen työpaikkoja täytettyä. Jonkinlaiset palkankorotukset ovat välttämättömiä. Helsinki on viime vuosina jo nostanut muun muassa kotihoidon ja sosiaalityöntekijöiden palkkoja. Tätä linjaa on syytä jatkaa. Toistaiseksi palkkojen nosto ei ole aiheuttanut tarvetta veronkorotuksiin, mutta sekin voi olla edessä.

Ihmiset myös vaativat jatkuvasti parempia palveluita. Kun palvelutaso paranee, uudesta tasosta tulee vähimmäistaso, johon halutaan taas päälle lisää. Seurauksena on suurenevien julkisten menojen kierre. Pahimmillaan perinteisistä peruspalveluista tingitään, jotta saadaan rahoitettua jokin uusi palvelutason parannus. Näin käynee esimerkiksi maksuttomien toisen asteen opintojen kanssa. Niiden rahoitus käytännössä syö muita koulutukseen käytössä olevia varoja.

Toinen esimerkki: uudet sairaalat rakennetaan siten, että jokaisella potilaalla on oma huone. Tämä tulee kalliimmaksi kuin perinteiset kolmen hengen huoneet, joita tulevaisuudessa epäilemättä pidetään barbaarisina. Kolmas esimerkki: ennen bussipysäkki tarkoitti merkkitolppaa kadun varressa. Nykyään on katos digimainoksineen ja älynäyttöineen. Ylläpito maksaa enemmän, ja lopulta se välittyy bussilipun hintaan. Nyt bussipysäkeillä kokeillaan jopa “bluetooth-majakoita”, ja kokeilua varten on palkattu “majakkaprojektin projektipäällikkö”. Uudet palvelutoiveet ovat sinänsä ymmärrettäviä, mutta niitä kaikkia tuskin voidaan tai kannattaakaan toteuttaa.

Helsingin talouteen vaikuttaa myös koko maan tilanne. Kokonaisveroaste ei ole viime vuosina varsinaisesti laskenut, mutta peruspalveluiden rahoitus on silti tiukalla. Mistä tämä johtuu? Siitä, että väestön ikääntyessä suurempi osa veroasteesta menee eläkkeiden maksuun ja pienempi osa julkisiin palveluihin. Tälle asialle ei oikein voi mitään niin kauan kuin väestö ikääntyy. Veroasteen merkittävää korottamista en pidä järkevänä. Väestön ikääntyessä joudutaan ennen pitkää leikkaamaan kaikesta muusta paitsi vanhuspalveluista. Lapsi- ja perhemyönteinen politiikka onkin hyvää pitkän aikavälin talouspolitiikkaa. Siksi kannatan esimerkiksi lasten kotihoidon Helsinki-lisän palauttamista myös 1-2-vuotiaille.

En usko, että raha kuitenkaan lopulta ratkaisee perimmäisiä sosiaalisia ongelmia. Palveluihin voidaan käyttää vaikka kuinka paljon rahaa, ja aina silti osalla menee huonosti. Esimerkiksi päihderiippuvuuksista ei ole päästy eroon hyvinvointimenoja kasvattamalla. Hyvinvoinnissa on lopulta kyse syvällisemmin siitä, miten kohtelemme toisia ihmisiä ja luomme yhteisöllisyyttä.

201929.3.
0

Helsinkiin tulee lisää avoimia kokouksia

Avainsanat: Avoimuus, Helsinki

Minulla oli tällä viikolla ilo olla Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnassa päättämässä siitä, että lautakunta pitää 23.4. julkisen kokouksen. Kokouksesta lähetetään myös verkkolähetystä Helsinki-kanavalle.

Päätös pohjautuu piraattien kaupunginvaltuutettu Petrus Pennasen vuosi sitten tekemään valtuustoaloitteeseen, joka sai kannatusta eri puolueista. Ideana oli lisätä avoimia kokouksia. Toistaiseksi vain kaupunginvaltuuston kokouksia on voinut seurata netistä, vaikka myös lautakunnissa tehdään tärkeitä päätöksiä.

Käsittelin avoimia kokouksia kohtaan esitettyjä epäilyjä aiemmassa kirjoituksessani, joten ei niistä sen enempää – sen sijaan muutama sana avoimuuden hyödyistä.

Sosiaali- ja terveyslautakunnalla on monia sidosryhmiä: vammaiset ja vanhukset ja heidän omaishoitajansa, lastensuojeluasiakkaat perheineen, palveluja toteuttavat kaupungin työntekijät ammattiyhdistyksineen, vapaaehtoistyötä ja ostopalveluja tuottavat järjestöt ja alalla toimivat yritykset – muutamia mainitakseni.

Nämä sidosryhmät ovat sote-alalla suomalaisen kansalaisyhteiskunnan kivijalkoja. Heidän aktiivisuutensa ja yhteistyönsä kaupungin kanssa vaikuttaa sosiaali- ja terveyspalvelujen kehitykseen merkittävästi. Juuri heillä on kiinnostusta tietää, mitä sote-lautakunnassa tapahtuu.

Tärkeintä ei ole se, mitä on päätetty, koska pöytäkirjat ovat nykyiselläänkin julkisia. Tärkeitä on nähdä millaisen keskustelun pohjalta päätöksiin päädytään.

Kansalaisyhteiskunnan ongelmana on usein se, että vaikuttamiseen herätään vasta liian myöhäisessä vaiheessa, kun päätöksenteko on jo pitkällä. Osittain tämä johtuu avoimuuden puutteesta valmisteluvaiheessa. Näen lautakuntien avoimet kokoukset yhtenä ratkaisuna tähän ongelmaan. Avoimuus paranee jo ennen valtuustokäsittelyä.

Avoimuus parantaa oikean tiedon leviämistä ja ehkäisee huhuja. Kun avoimista kokouksista tulee käytäntö, poliitikot alkavat pian ihmetellä, miksi ne koskaan olivat suljettuja.

Avoimuudessa nimenomaan verkkolähetykset ovat nykypäivää. Avointen kokousten käytännön järjestelyjen helpottamiseksi pitäisi minusta tehdä lakimuutos, ettei fyysistä pääsyä paikan päälle edellytettäisi ollenkaan. Pitäisi olla mahdollista pitää julkinen kokous niin, että julkisuus tarkoittaa pelkkää nettistriimiä.

Helsinki hyväksyi syksyllä 2017 kaupunkistrategian, jonka mukaan “Helsinki vahvistaa asemaansa osallisuuden ja avoimuuden kansainvälisenä edelläkävijänä”. Piraatit haastoivat muut puolueet ryhtymään sanoista tekoihin. Tässä on nyt alustavasti onnistuttu – kiitos kaikille yhteistyöstä!

Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi myös vastaavan, piraattien kaupunginvaltuutettu Arto Lampilan aloitteen. Ainakin Jyväskylän perusturvalautakunta ja sivistyslautakunta ovat sen jälkeen pitäneet julkisen kokouksen. Kokemukset ovat kuulemma olleet myönteisiä.

Toinen avoimuutta parantava uudistus Helsingissä on ollut nuorisoedustajien mukaan ottaminen lautakuntiin läsnäolo- ja puheoikeudella. Tervetullut uudistus sekin! Seuraavaksi nuorten osallisuutta pitäisi parantaa helpottamalla äänestämistä armeijassa ja oppilaitoksissa, sekä äänestysikärajaa alentamalla.

 

0

201913.3.
0

Tiedustelulait – ei massavalvontaa, mutta riskejä ja aukkoja jää

Avainsanat: Laki, Perusoikeudet

Eduskunta hyväksyi tiedustelulakipaketin, jolla annetaan puolustusvoimille ja poliisille yhä laajempia oikeuksia puuttua ihmisten yksityisyyteen esimerkiksi puhelinkuuntelulla ja nettiliikenteen seurannalla. Poliisin tiedusteluoikeudet irrotetaan konkreettisista rikosepäilyistä ja kytketään epämääräiseen “kansalliseen turvallisuuteen”.

Seurasin tiedustelulakien valmistelua tiiviisti ja olin eduskunnan valiokunnissa asiantuntijana digitaalisia perusoikeuksia puolustavan Effin edustajana. Mitä tiedustelulaeista jää loppujen lopuksi käteen?

 

Tarkkaan harkittu laki – kiitos Snowdenin

 

Jos tiedustelulakeja olisi alettu säätää Suomessa kymmenen vuotta sitten, ennen kuin yhdysvaltalaisen tietovuotaja Edward Snowdenin tekemät paljastukset herättivät maailmanlaajuista huomiota, niistä olisi tullut paljon pahempia. Nyt laeissa on otettu huomioon muiden maiden kokemuksia, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja ja valmistelun alkuvaiheissa esitettyä kritiikkiä. Toisaalta Suomessa on tavallaan myös tehty välttämättömyydestä hyve: kun resurssit eivät kuitenkaan riitä massavalvontaan, on helppo sanoa, ettei tässä mitään massavalvontaa ole koskaan haluttukaan.

Tiedustelulakeja muutettiin vielä eduskuntakäsittelyn aikana parempaan suuntaan. Eduskunta rajasi tiedustelukeinojen laajuutta ja nosti hieman niiden käyttökynnystä. Sotilastiedustelulakiin lisättiin esimerkiksi pykälät perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja tarkennettiin, ettei tiedustelutoiminta saa olla ihmisryhmiä syrjivää. Lisäksi kiellettiin selkeästi sellainen kansainvälinen tiedusteluyhteistyö, jossa joku voisi joutua kidutuksen tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun uhriksi.

Lakiin lisättiin “yleisen ja kohdentamattoman tietoliikenteen seurannan” eli massavalvonnan kielto, ja tiukennettiin hieman perusteita, joilla tiedustelutoiminnassa saatua tietoa saadaan luovuttaa poliisille rikostutkintaa varten. Nämä muutokset olivat sellaisia, joita Effikin oli toivonut.

 

Valvonnan toimivuus ja riittävä avoimuus jäävät nähtäväksi

 

Tiedustelukeinojen käyttöä koskevat säännökset ovat väistämättä tulkinnanvaraisia. Sille ei voi mitään. Olennaista on se, toimiiko valvonta, ja pystyvätkö viranomaiset myös osoittamaan tavallisille kansalaisille, että valvonta toimii.

Nykyisellään tuomioistuimet eivät juuri koskaan kyseenalaista poliisin tekemiä pakkokeinohakemuksia. Tiedustelukeinoissakin todellinen valvonta jäänee tiedusteluvalvontavaltuutetun harteille. Olennaista on, tekeekö hän työnsä.

Yritin valiokunnissa ehdottaa, että tiedustelutoiminnan laajudesta pitäisi julkaista yleisluontoisia tilastotietoja. Niissä kerrottaisiin kuinka moneen henkilöön mitäkin tiedustelukeinoa on käytetty, ja kuinka suuria datamääriä tietoliikennetiedustelussa käsitellään. Tällöin voitaisiin julkisessa keskustelussa arvioida, onko tiedustelutoiminta lipsumassa massavalvonnan puolelle. Vastaanotto oli kuitenkin nihkeä, eikä tällaisia säännöksiä sisälly lakiin.

Tiedusteluvalvontavaltuutettu antaa kuitenkin vuosikertomuksen, ja lakiesityksen perusteluissa todetaan, että siinä olisi myös julkinen osuus. Avoimuus on mahdollista, muttei pakollista.

 

Lakeihin jäi huolestuttavia aukkoja

 

Tiedustelulakeihin jäi edelleen huolestuttavia aukkoja. Muiden muassa Effi huomautti niistä useita kertoja, joten niiden voi sanoa olevan tahallisia.

Kansainväliseen yhteistyöhön on jätetty merkittävä porsaanreikä. Suomen viranomaiset voivat kiertää lakia esimerkiksi hankkimalla ulkomailta sellaisia tietoja Suomen kansalaisten viestinnästä, joita niillä ei ole oikeutta hankkia itse. Tiedustelutietojen saamista ulkomailta ja luovuttamista ulkomaille ei ole rajoitettu juuri mitenkään, eikä siihen kohdistu kunnollista valvontaa.

Toinen porsaanreikä on jätetty siihen, että tiedustelutietoja voidaan luovuttaa varsin matalalla kynnyksellä rikostutkintaan (vaikka kynnystä hieman nostettiinkin). Tiedustelutoiminnan oikeutusta on perusteltu sillä, että se on selkeästi erotettu rikostutkinnasta, mutta näin ei käytännössä ole.

Erityisesti suojelupoliisille tulee ongelmallinen kaksoisrooli. Se voi saada “vahingossa” tietoa tavallisista rikoksista tai sellaisten “valmistelusta”, ja luovuttaa niitä poliisikavereille keskusrikospoliisiin. Näin voidaan kiertää tavalliselle poliisitoiminnalle asetettuja rajoituksia.

Kolmas aukko on se, ettei tiedustelun kohteeksi joutuneelle välttämättä tarvitse kertoa siitä jälkikäteen. Näin ei tarvitse tehdä, jos rikostutkintaa ei aloiteta – mikä on todennäköisesti varsin yleistä. Sitä ei myöskään tarvitse kertoa, jos jonkun viestejä on luettu vahingossa. Viranomaisen ei siis tarvitse paljastaa tekemiään virheitä kansalaisille.

 

Riskit turvallisuuskoneiston ylilyönneille kasvavat

 

Suojelupoliisin saamien siviilitiedusteluvaltuuksien tarvetta ei mielestäni missään vaiheessa perusteltu hyvin. Poliisilla on jo nyt niin sanotut rikostiedusteluoikeudet, jotka koskevat rikosten estämistä (eivätkä vain jo tehtyjen rikosten selvittämistä). Minulle ei ole selvinnyt, miksei näiden oikeuksien tarkentaminen riittänyt. Miksi piti luoda kokonaan uusi tiedustelutoiminnan kategoria?

Tiedustelulakien myötä Suomi astuu mukaan kansainväliseen kovaan tiedustelutoimintaan, jossa vaihdetaan tietoja palveluksia vastaan. Joissain länsimaissakin menetelmät ovat olleet täysin villejä. Yhdysvallat ja Britannia harjoittavat todellista massavalvontaa.

Kun tietoa kerätään laajemmin ja tekoäly kehittyy, on täysin mahdollista, että länsimaihinkin aletaan luoda Kiinan kaltaista valvontayhteiskuntaa. Kiinassa pyritään siihen, että oikeasti jokaisen ihmisen jokaista askelta seurataan – ja harha-askelista rangaistaan. Suomessakin turvallisuuskoneiston asema vahvistuu, ja samalla kasvavat myös riskit ylilyönneille.

Noin viimeisen 30 vuoden aikana poliisin oikeuksia on lisätty jatkuvasti, ja tiedustelulakipaketin myötä niitä tuli kasa lisää. Itse odotan, kestääkö lakien voimaantulosta vuottakaan, ennen kuin poliisi alkaa vaatia taas uusia lisävaltuuksia. Voitaisiin ehkä sopia, että seuraavaan kymmeneen vuoteen ei sellaisia myönnetä?

 

***

 

Olen aiemmin kommentoinut tiedustelulainsäädäntöä Ylen verkkosivuilla, A-studiossa, Puheenaihe– ja Ulkopolitist-sivustoilla sekä Effin lausunnoissa.

 

0

20197.3.
0

Juntataanko meemikielto ja linkkivero läpi EU:ssa?

Avainsanat: EU-politiikka, Laki

Harvoin EU-lainsäädäntö päätyy lukiolaisten penkkarilakanoiden aiheeksi, mutta näin kävi Ylen julkaisemien kuvien perusteella tänä vuonna. Aiheeksi kelpasi EU:n tekijänoikeusdirektiivi, viralliselta nimeltään direktiivi tekijänoikeuksista digitaalisilla sisämarkkinoilla, joka on ollut kiistelty etenkin “meemikiellon” (artikla 13) ja “linkkiveron” (artikla 11) osalta.

Meemikiellossa on kyse siitä, että musiikkiyhtiöt haluavat YouTubelta lisää rahaa. Linkkiverossa on kyse siitä, että jotkut suuret lehtikustantajat, kuten saksalainen Springer, haluavat Facebookilta lisää rahaa.

Artikla 13 poistaisi verkkopalveluilta vastuuvapauden. Artikla 11 muuttaisi linkkien julkaisemisen oikeudellista tulkintaa. Kumpikin ehdotus olisi merkittävä periaatteellinen muutos nykytilaan. Siksi on järkyttävää, että niitä ajetaan hyvin kapeiden bisnesetujen näkökulmasta. EU:ssa tarvittaisiin laaja kokonaisratkaisu Internetin tekijänoikeuskysymyksiin. Sellaista ei nyt valitettavasti saada.

Ehdotuksessa ei toki suoraan “kielletä meemejä”, mutta meemit, joissa lainataan osia toisista teoksista, olisivat aivan ilmeisessä vaarassa jämähtää aiempaa tiukempiin “laitonta sisältöä” estäviin filttereihin.

 

Meemikielto heikentää luottamusta EU:n demokratiaan

 

Saksalainen mediapersoona Sascha Lobo kirjoitti hiljattain Der Spiegelissä, että perinteisten maltillisten poliitikkojen, eli sosiaalidemokraattien ja keskustaoikeiston, tapa juntata läpi tekijänoikeusdirektiiviä heikentää monien uskoa EU:n demokratiaan kriittisellä hetkellä. Tämä on tärkeä kysymys varsinkin nuorille ja oikeastaan jo monille alle 45-vuotiaille.

Samasta asiasta mainitsi myös Saksan piraattien EU-kansanedustaja Julia Reda Ylen haastattelussa ja Piraattinuorten puheenjohtaja Maija Li Raudaskoski Aamu-tv:ssä.

Perinteisten puolueiden toimintatapa on ollut syöttö populistien lapaan. Julia Redakin on joutunut välillä muistuttamaan, ettei yksi huono EU-laki tarkoita sitä, että EU:sta pitäisi erota.

Populistiryhmien toiminta ei ole oikeasti ollut johdonmukaista tässä asiassa. Ne ovat olleet jakautuneita. Kuitenkin EU:n suurista jäsenmaista vain populistihallituksen johtama Italia vastustaa direktiiviä. Tämä on surullinen tilanne kaikkien edistyksellisten voimien näkökulmasta.

Nyt pitäisi saada nuoret ja nuorehkot äänestämään EU-parlamentin vaaleissa toukokuussa ja uskomaan unionin demokratiaan. Parhaiten se onnistuisi, jos parlamentti, jolla lopullinen valta asiassa on, kaataisi tekijänoikeusdirektiivin kiistanalaisimmat kohdat äänestyksessään maaliskuussa.

 

“Googlen masinoimaa”

 

Tekijänoikeusjärjestöjen edustajat ovat valehdelleet, että direktiivin vastainen kampanjointi olisi Googlen masinoimaa. Tätä on toisteltu niin tiedotusvälineissä kuin eduskunnan valiokuntien kuulemisissakin. Jälkimmäisissä olen ollut paikalla digitaalisia perusoikeuksia puolustavan Effin edustajana.

Eräs esimerkki masinoinnista on kuulemma Googlen rahoittama sivusto, jonka kautta pystyi ottamaan yhteyttä EU-kansanedustajiin. Vaikka olen seurannut aihepiiriä tiiviisti, kuulin tästä sivustosta ensimmäistä kertaa, kun eräs tekijänoikeusjärjestön edustaja kertoi siitä minulle. Sivuston nimi ei jäänyt mieleeni. Jos se siis oli Googlen maksama kampanja, se oli kyllä harvinaisen epäonnistunut. Sinänsä yhteyden ottaminen poliitikkoihin on aivan tavallista kansalaisaktivismia.

Aidosti kansalaisyhteiskunnan piiristä noussut #SaveYourInternet-kampanja on kerännyt muun muassa 4,9 miljoonan nimen adressin uudistusta vastaan.

 

Suomi vastusti, EU-parlamentin lopullinen päätös tulossa

 

EU:n ministerineuvosto hyväksyi direktiivin jo omalta osaltaan. Suomi, Alankomaat, Luxemburg, Puola ja Italia äänestivät vastaan. Lopuksi tarvitaan vielä EU-parlamentin hyväksyntä.

Suomessa direktiiviin on suhtautunut kielteisesti muun muassa Teknologiateollisuus, ja myös teleyrityksiltä, pelialalta ja tubettajilta on kuultu kriittisiä äänenpainoja. Näillä kaikilla on ollut merkitystä. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriössä on ilmeisesti kuunneltu tällä kertaa kansainvälistä tutkijayhteisöä, joka on suhtautunut direktiiviin kriittisesti.

Euroopan parlamentin suomalaisjäsenten yhteystiedot – sosiaalinen media mukaan lukien – löytyvät parlamentin sivuilta. Vihreiden Heidi Hautala äänestänee vastaan, sillä niin hän ainakin teki aiemmin valiokunnassa. Muiden kannoista minulla ei ole tietoa.

Vaikka direktiivi menisikin EU-parlamentissa läpi, ei toki kannata menettää uskoaan. Silloin kannattaa entistäkin suuremmalla syyllä äänestää EU-vaaleissa niitä puolueita, jotka ovat järkilinjalla itselle tärkeissä asioissa!

 

***

 

Olen aiemmin kommentoinut EU:n tekijänoikeusdirektiiviä Ylen verkkosivuilla, Yle Puheessa, Yle Radio 1:ssä ja Effin lausunnoissa.

 

0

201926.2.
0

Aikuismainen ratkaisu Brexitiin

Britannian työväenpuolue on ilmoittanut kannattavansa uutta kansanäänestystä EU:sta eroamisesta, jos heidän ehtojaan Brexitin tukemiselle ei hyväksytä. Työväenpuolue haluaa, että Britannia pysyisi EU:n tulliliitossa, ja lisäksi takuut sille, että Britannia ei EU:sta erottuaan heikennä työntekijöiden oikeuksia tai ympäristönsuojelun tasoa. Asiassa on kuitenkin edelleen se virtahepo olohuoneessa, että EU-parlamentin vaalit ovat toukokuun lopussa. Jos Britannia ei osallistu…