Aikuismainen ratkaisu Brexitiin

Britannian työväenpuolue on ilmoittanut kannattavansa uutta kansanäänestystä EU:sta eroamisesta, jos heidän ehtojaan Brexitin tukemiselle ei hyväksytä. Työväenpuolue haluaa, että Britannia pysyisi EU:n tulliliitossa, ja lisäksi takuut sille, että Britannia ei EU:sta erottuaan heikennä työntekijöiden oikeuksia tai ympäristönsuojelun tasoa.

Asiassa on kuitenkin edelleen se virtahepo olohuoneessa, että EU-parlamentin vaalit ovat toukokuun lopussa. Jos Britannia ei osallistu niihin, sen EU-jäsenyys ei voi mitenkään järkevästi jatkua kuin kesäkuun loppuun asti. Uusi parlamentti aloittaa heinäkuussa, ja briteillä joko on parlamentissa uudet jäsenet, tai sitten ei ole jäseniä ollenkaan. Mitään välimuotoa on vaikea keksiä.

On selvää, että Britannia ei osallistu EU-vaaleihin. Se ei ole millään tavalla valmistautunut osallistumaan niihin. Myös uuden kansanäänestyksen järjestäminen tällä aikataululla on lähes mahdotonta.

Euroopan unioniin aina kielteisesti suhtautuneen Jeremy Corbynin, työväenpuolueen puheenjohtajan, yksinkertainen laskelma loistaa tänne Pohjolan perukoille asti: a) joko konservatiivit hyväksyvät työväenpuolueen ehdot Brexitille, jolloin Brexit toteutuu Corbynin haluamalla tavalla, tai b) konservatiivit eivät hyväksy työväenpuolueen ehtoja, jolloin heillä ei ole mitään kannustinta tukea Brexitiä. Tällöin voi yhtä hyvin vaatia uutta kansanäänestystä, jota ei kuitenkaan tule. Samalla tulee lepytelleeksi oman puolueen EU-myönteistä enemmistöä, joka on ollut kovasti käärmeissään Corbynin nihkeästä EU-linjasta.

Britannian aikuismaiset vaihtoehdot

Niin paljon kuin Brexitiä inhoankin, minusta Britannialla on tasan kaksi aikuismaista vaihtoehtoa – sellaista vaihtoehtoa, jossa vaaleilla valitut poliitikot vihdoin ottavat vastuun teoistaan:

1) Perutaan Brexit vetämällä yksipuolisesti pois artikla 50:n mukainen eroilmoitus – ja sitten kestetään tämän poliittiset seuraukset. Veikkaan, että näin aikuismainen vastuunotto saisi paljon kannatusta maltillisten äänestäjien keskuudesta. Lisäksi se lietsoisi brexiteeraajia luultavasti sen tason ylilyönteihin – vihanlietsontaan, ehkä väkivaltaisuuksienkin lietsontaan – että heidän moraalinen auktoriteettinsa romahtaisi. Tämä vaihtoehto olisi myös oikeudellisesti mahdollinen.

On toki mahdollista, että eron peruminen vain lisäisi EU-eron kannatusta. Tällöin parlamenttiin saataisiin ennen pitkää enemmistö Brexitiä oikeasti kannattavia kansanedustajia, jotka voisivat käynnistää eroprosessin uudelleen paremmista lähtökohdista. Nythän ongelma on ollut, että kansanedustajat joutuvat toteuttamaan EU-eroa, vaikka useimmat heistä eivät oikeasti halua sitä.

2) Konservatiivien ja työväenpuolueen enemmistöt löytävät toisensa. Konservatiivit voisivat hyväksyä työväenpuolueen vaatimat ehdot EU-erolle. Ne ovat oikeasti toteutettavissa. Vaatimus tulliliittoon jäämmisestä ei koske erosopimusta, vaan löyhempää poliittista julistusta, jota EU on sanonut voivansa muuttaa. Muut ehdot ovat lähinnä sisäpoliittisia, eli niihin ei tarvita EU:n myötävaikutusta.

Työväenpuolueen edellyttämät ehdot olisivat toteutettavissa nopeastikin. Tarvittaessa EU-eroa voitaisiin viivästyttää kesäkuun loppuun, jolloin Britannian ero sitten oikeasti tapahtuisi.

Kaikki muut vaihtoehdot vain pitkittävät sekasotkua.

Uuden kansanäänestyksen vaatimista en ole oikein koskaan ymmärtänyt. Mikä on EU-myönteisten kannalta pahempaa kuin erota EU:sta yhden kansanäänestyksen jäälkeen? – Erota EU:sta kahden kansanäänestyksen jälkeen! Silloin liittyminen takaisin edes seuraavan sadan vuoden aikana olisi aivan mahdotonta.

Uudessa kansanäänestyksessä on sama ongelma kuin ensimmäisessäkin: jos oikeasti pitää EU:sta eroamista maalle kertakaikkiaan huonona vaihtoehtona, miksi ihmeessä kannattaa sen laittamista yhdeksi vaihtoehdoksi kansanäänestykseen?

Vaatimukset uudesta kansanäänestyksestä pitkittävät pääongelmaa, joka on koko Brexit-sekasotkun taustalla. Poliitikot ovat väistäneet vastuun piiloutumalla kansanäänestyksen taakse. Poliitikot eivät ole suostuneet ottamaan omistajuutta sen paremmin EU:sta eroamisesta kuin EU:hun jäämisestäkään.

Uusi kansanäänestys – lisää epävarmuutta ja sekasotkua. Ero ilman sopimusta – lisää epävarmuutta ja sekasotkua. Kyvyttömyys neuvotella EU:n tai opposition kanssa – lisää epävarmuutta ja sekasotkua.

Kykenevätkö Britannian poliitikot ottamaan vastuun? Jos eivät, se ei tiedä hyvää demokratialle.